Jukka-Pekka Metsävainion valokuvia on julkaistu laajasti Suomessa ja maailmalla, mm. NASA ja National Geographic esittelevät usein Metsävainion otoksia. Tänä vuonna Visavuoren museossa on vaikuttava Nocturne-näyttely nostaa esiin myös kuvanveistäjä Emil Wikströmin oman tähtiharrastuksen.

Ateljeen yhteyteen Emil Wikström rakensi oman tähtitornin, hän kuului Pariisiin tähtitieteelliseen seuraan ja hänen kotikirjastossaan on aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Museon arkistossa on joitakin hänen havaintojaan tähtitaivaan tapahtumista.

”Vasta pimeässä voin nähdä kaiken”, sanoo Jukka-Pekka Metsävainio, joka on palkittu oululainen tähtikuvaaja. Hänen astronomiset luontokuvansa paljastavat kätkeytyneen maailman meitä ympäröivästä todellisuudesta. Metsävainiolle kuvat ovat taidetta ja henkilökohtainen ilmaisukeino, otokset täyttävät kuitenkin myös tieteellisen kuvaamisen kriteerit.

Tähtikuvaus on sekoitus tiedettä, taidetta ja tekniikkaa, sekä yksi haasteellisimpia valokuvauksen muotoja. Yötaivaan himmeiden ja kaukaisten kohteiden kuvaaminen vaatii kymmenien tuntien valotuksia. ”Saatan ottaa uusi valotuksia samoille kohteille useina eri päivinä, viikkoina ja vuosina. Digitaalisessa kuvauksessa voidaan myöhemmin laskea valotukset yhteen pinoamalla.”, kertoo Metsävainio. ”Kaikki värit kuvissani ovat taivaalta kuvattuja, kuvia ei väritetä millään tavoin”.

25.5.-2.9.2018
Tähtikuvaaja J-P Metsävainio, Astro Anarchy Observatorio, Oulu
Kuvaportfolio: http://astroanarchy.zenfolio.com/

 

Tapahtuma


”Nocturne” – J-P Metsävainion avaruusvalokuvia Visavuoressa

 ke 25.7.
 10:00 – 18:00
 Hintaluokka: 8/6/2 € / tai Museokortti 
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka