huber2

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Huberissa haukkaillaan piffien lisäksi nykyään myös purilaisia. Saataville on laadittu kaksi erilaista, Huberin tapaan lihaisaa ja laadukasta hampurilaista. Uutuutena on myös Huber Express -menu, jonka voi nautiskella nopeampaankin ruokailutahtiin tottunut.

– Tunsimme, että oli step II:n aika Huberin listan suhteen. Halusimme samalla tehdä vastaiskun ulkoterasseille. Sisälläkin voi olla mukavaa syödä rennosti ja katuruokailumaisen nopeastikin, ravintoloitsija Mika Roito tuumaa jatkaen, että Huberin listalle poimittu purilainen on helppoa syötävää. Sen voi nauttia lautaselta pöydän ääressä tai paperiin käärittynä syödä vaikka käsin.

Katuruoka on selvästi tekemässä tuloaan Suomeen. Helsingissä syödään jo New Yorkin henkeen katukioskista mukaan napattavaa ja kadulla kävelyn lomassa syötävää tasokasta purtavaa. Huber heittää kehään ajatuksen, että katuruoka ei välttämättä tarkoita kadulla nautittavaa ruokaa. Huolella ja hyvistä raaka-aineista alusta asti itse valmistettu hampurilainen on nopeaa ja tasokasta herkuttelua samalla kadun meininkiä lasin läpi katsellen. Oluen tai muun suosikkijuoman kanssa tai ilman. Huberissa on mistä valita.

– Hampurilaisen tekemisessä ei voi oikeastaan kilpailla kuin raaka-aineilla. Meillä ne ovat hyvät. Leivomme joka päivä sämpylät luomuvehnäjauhoista ja jauhamme lihan rotukarjan etuselästä. Esimerkiksi juusto on 9kk kypsynyttä cheddaria ja tomaatti taas häränsydäntomaattia, jossa on tavallista tomaattia enemmän lihaa suhteessa siemeniin.

Itämaisella twistillä varustettu Huber Pork Bun on suurelle osalle purilaisen purijoita aivan uusi makuelämys. Ylikypsää possunkylkeä höyrytettyjen pullanpuolikkaittensa välissä hellivä herkku sisältää myös kipakkaa fresh kimchiä, makeahkoa hoisinkastiketta ja hapokkaan rapeata kurkkua. Fresh kimchin huikea makumaailma täydellistyy, kun mm. paprikasta, porkkanasta ja retiiisistä valmistettu salaatti paineistetaan vakuumikoneella, Mika paljastaa. Pork Bunin liha on possua jo ihan siitä syystä, että possu on Mikan ja Pekan lempiraaka-aineita.

– Possu on mielestämme aliarvostettua Suomessa. Ulkomailla on eri possurotuja, Suomessa vaan ”possua”, ”porsasta” tai pahimmassa tapauksessa jopa ”sikaa”. Halusimme nostaa possun imagoa. Listalle otetaan myös 750-grammainen ylikypsä possunpotka, Mika lupaa.

Huberiin on luotu uutuutena myös nopsakka ja maistuva Huber Express -menu, jonka Mika lupaa kunnianhimoisesti olevan syötävissä yhden tunnin aikana.

– Asiakkaan ruokailutahdista riippuen siinä ajassa kerkiää jopa juoda kahvit päälle.

Teksti ja tilakuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy    Annoskuvat: Ravinteli Huber
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY