Vietnamilainen ruoka on pitkälti kasvisvoittoista tai vallan vegaanista, kuten tämä tofuinen riisinuudelisalaatti, joka on yksi ravintolan suosituimmista vegaanisista annoksista.

Món tarkoittaa ruokaa ja Việt vietnamilaista. Món Việt taas on antaumuksella valmistetun vietnamilaisen ruoan ravintola Tampereen Tammelantorin laidalla. Ravintoloitsija ja makujen maakari Vy Haring haluaa välittää suomalaisille tietoa Vietnamista mainioine ruokakulttuureineen. Parhaiten se onnistuu tietenkin vietnamilaisruoan keinoin.

Moni tamperelainen tuntee thai-, kiinalais- ja japanilaistyyliset keittiöt, mutta vietnamilainen on jäänyt vielä monelle tuntemattomaksi. Vy Haring haluaa muuttaa asian, sillä tuoreista raaka-aineista alusta asti valmistettava vietnamilainen ruoka on paitsi mausteisen muhevaa ja samalla raikasta, myös hyvin terveellistä. Siinä ryöppyävät runsaina tuoreet kasvikset sekä yrtit ja liemien sekä kastikkeiden myötä moninaiset mausteet.

– Ja siitä tulee yksinkertaisesti hyvä olo, Vy Haring summaa hymyillen.

Ravintoloitsija-keittiömestari Vy Haring on kotoisin Etelä-Vietnamista, Saigonista. Etelävietnamilaiseen tapaan valmistettua on myös hänen ruokansa.

16 vuotta sitten noin 10 miljoonan asukkaan kaupunki Saigonista 5 miljoonan asukkaan Suomeen muuttanut Haring huomasi pian, ettei vietnamilaista ruokaa oikein vielä tunnettu täällä, vaikka erityisesti kiinalaisia ja japanilaisiakin ravintoloita jo vilisi. Sykäys vietnamilaisravintolan perustamisen suuntaan tuli ruokamakuja ylistävien ystävien taholta.

– Ystäväni sanoivat minulle, että Phở-keittosi on niin hyvää, että miksi et alkaisi tehdä sitä, Vy Haring muistelee.

Siitä paikasta alkoi kyteä ajatus vietnamilaisen ruokakulttuurin Tampereelle tuomisesta ja oman ravintolan avaamisesta.

– Mietin asiaa myös siltä kannalta, että haluan kertoa suomalaisille, miten hieno maa Vietnam on ja miten hyvää sekä terveellistä on sen ruoka.

Nyt Món Việt on toiminut jo pari vuotta palvellen lounasajasta iltaan asti.

– Ravintolan pyörittäminen on rankkaa, mutta kun asiakkaat tykkäävät ruoastani, se antaa lisää energiaa ja haluan jatkaa, Vy Haring kuvailee.

Vy Haring on kotoisin Etelä-Vietnamista, jonka makumaisema eroaa maan pohjoisten ja vuoristoisten osien aromikirjosta muiden muassa käytettyjen yrttien osalta. Hän painottaakin ruokansa edustavan nimenomaan etelävietnamilaista keittiötä.

Ruoanlaitossa käytettävien erilaisten yrttien määrä on Vietnamissa kaikkinensa merkittävästi laajempi kuin mitä Suomessa on saatavilla. Vy Haring on nähnyt vaivaa muovaillakseen vietnamilaismakunsa voittopuolisesti suomalaisista raaka-aineista. Moni Vietnamissa asunut ja lomaillut on kehunut vuolaasti Vy Haringin keitoksia erittäin aidon makuisiksi. Annosaromien salat piilevät erityisesti liemissä ja kastikkeissa.

– Monet asiakkaat kyselevät, mistä esimerkiksi tuorerullien yhteydessä tarjottavaa kastiketta voi käydä ostamassa. Sanon heille, että ei mistään muualta kuin täältä, Vy Haring nauraa iloisesti.

Kastikkeita onkin myyty mukaan mukavasti. Niin myös muhkean makuista Phở-keiton lientä. Se kun keitetään alusta asti omassa keittiössä suoraan teurastamolta saatavista luista. Tuntikausia padassa pulputtava liemi imee itseensä makua paitsi juuri luista, myös erilaisista mausteista, kuten kanelista ja tähtianiksesta. Liemen tarkka koostumus on kuitenkin salaisuus ja suorastaan jokaisen vietnamilaiskeittiömestarin oma tunnusmerkki, jonka reseptiikkaa ei sen tarkemmin paljasteta.

Naudanlihainen Phở on Vietnamissa suosituin. Món Việt tarjoaa riisinuudelikeittoa neljänä eri vaihtoehtona, myös vegaanisena.

Phở on monelle ainakin nimenä tuttu. Kaikki hiljattain kaupunkiin isommin rantautuneesta japanilaisesta ramen-nuudelikeitosta riehaantuneet tamperelaiset eivät silti välttämättä osaa vielä aavistaakaan, että potentiaalinen uusi ruokasuosikki ja Vietnamin ylpeys Phở-riisinuudelikeitto odottelee Tammelassa rehevine makukimaroineen. Ramen on mielestämme kohdannut haastajansa!

Suosituimpia ja erityisesti ensimmäistä kertaa Vy Haringin keitosten äärelle saapuvia asiakkaita innostavimpia annoksia onkin juuri Phở, mutta myös kesärullat, Gỏi Cuốn, sekä riisinuudelisalaatti, Bún Trộn. Mikäli asiakas ei erikseen toivo esimerkiksi tulisempaa makumaisemaa, laitetaan keittiössä annokseen vain niin sanotut perusmausteet. Chiliä sekä kastikkeita voi suhautella pöydässä sekaan ihan oman maun mukaan. Ja sitten sekoitetaan! Sillä vaikka nuudelisalaatitkin tulevat tarjolle niin, että eri raaka-aineet ovat omissa osioissaan, on annoksen reipas möyhennys muhkeimman makumatkan tae.

– Maku on paras silloin, kun puristaa sekaan limettiä, lisää erilaisia kastikkeita ja sitten sekoittaa kunnolla. Silloin maistaa kaikkia makuja kerralla: hapanta, suolaista, tulista…

Tammelantorin laidalla sijaitseva Món Việt on mainio paikka piipahtaa vaikka ”torikahville”. Moni nautiskelee laatukahvin mielellään myös aterian päälle jälkiruoaksi.

Myös vietnamilaisien kahvin lumovoima on valtava. Moni nauttii kahvin jälkiruoaksi tai piipahtaa kupposelle viereisellä torilla käydessään.

– Vietnamissa on monipuolinen kahvikulttuuri. Yleensä aamun viileydessä juodaan vahvaa, espressotyylistä kuumaa kahvia. Sitten kun ilma kuumenee, aletaan juoda jääkahvia, johon sekoitetaan kondensoitua maitoa, Vy Haring kuvailee.

Kyseinen kahvijuoma on monelle tuttu ja herättää vahvoja makumuistoja. Melkein kuin olisi Etelä-Vietnamin auringon alla, vaikka sijaitseekin eteläisellä laidalla Tammelantoria.

Món Việt, Ilmarinkatu 8. 

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy (Ensijulkaisu 1.11.2020)
Kuvat: Lifestyle Media Oy