Momondo on kätevä sivusto kaupunkimatkailijalle ja löysimme Tampere-osiolta hyviä vinkkejä Tampereen hotelleista. Nyt kannattaa suunnitella kaupunkiloma tai liikematka kosken äärelle kasvavaan kaupunkiin.

Suurin osa Tampereen suosituimmista hotelleista löytyy kätevästi rautatieaseman tuntumasta. Samoin paras hinta-laatusuhde. Esimerkiksi useaan kertaan palkittu Dream Hostel ja Lapland Hotel Tampere sekä alueen Scandic Hotelsit.

Tampereen hotelleissa on poikkeuksellisen hyviä ravintoloita, joten ruokapaikkaa ei tarvitse etsiä kaukaa. Myös suuri osa kaupungin korkealaatuisimmista illallisravintoloista on keskittynyt kiskojen tuntumaan. Lapland Hotelsin oma ravintola Dabbal on hyvä esimerkki laaturavintolasta. Dabbal on tunnettu loistavana aamiaispaikkana ja illallisravintolana. Ravintola on varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä, jonka ansiosta hotelli löytyy suosikkilistan kärjestä. Myös klassikkohotelli Tammerin brunssi ja alakerran Trattoria Tammerin puiston ravintolan lounas kuuluvat kaupungin parhaimmistoon.

Maailman parhaat raaka-aineet ja puhtain ilma myös Ravintola Dabbalin ylpeyden aiheita

Listalta löytyy myös Sokos Original Hotel Ilves, jonka huoneista avautuvat kansallismaisemat. Parhaista huoneista avautuu näkymät Tammerkoskelle ja yli koko kaupungin kohti järvien piirittämää Pyynikinharjua.

Näkymä Ilveksen ikkunasta

Katso lisää hotellivinkkejä Momondon sivuilta. Päivitämme tähän juttuun lisää kaupunkimatkailijan vinkkejä lähiaikoina!

Juttu on koostettu yhteistyössä Momondon kanssa ja Kohokohdat voi saada jopa 44 senttiä klikkauksesta hotellivaraussivustolle.

Momondo listaa Tampereen suosikkihotellit – syyskuussa hintataso mukavalla tasolla

Junalla Tampereelle: Kulinaristin hotellivalinnat Tampereella