1

Klikkaa kuvat suuremmiksi

Kuutisen vuotta antaumuksella vain paahtopuuhiin keskittynyt Mokkamestarit on jälleen avannut kivijalkakahvilan. Peräti ihan samoille nurkille kuin missä se sijaitsi aikaisemminkin. Verkatehtaankadulla saa siis taas suloisen suunmyötäistä kahvia. Ja vinyylilevynautintoja.

Ensimmäisenä kahvilaan sateesta sisään astuessa seinällä tervehtii sarvipari ja ehta levysoitin Bob Marleyn letkein rytmein. Nyt on kahvilanautinnot viety sellaiselle maaperälle, josta ei voi tulla kuin rento ja hyvä fiilis. Etenkin kun siihen lisää sen laadukkaan kahvin, jota Mokkamestarit ovat paahtaneet jo vuodesta 1990.

Reija Paakkinen ja Mika Hannuniemi perustivat kahvipaahtimon rakkaudesta lajiin. Muutama vuosi vierähti ilman kahvilaa, mutta sekä asiakkaiden toiveesta että omasta halusta he perustivat uudestaan oman kahvilan, josta kahvia ja teetä voi ostaa myös mukaan. Valikoima on messevä kummallakin saralla. Teen ystävät eivät siis todellakaan jää paitsioon täällä.

Kahvia saa ostaa mukaan joko papuina tai toivekarkeuteen jauhettuna. Kysellä kannattaa ehdottomasti niin tiskillä kuin hyllyilläkin, jos ei ole kahvitarpeistaan varma. Tampereen ensimmäisen kahvipaahtimon perustajilta pukkaa tietoa kuin apteekin – tai kahvikaupan- hyllyltä.

Oma kahvila on Reijalle ja Mikalle paitsi mahdollisuus kokeilla ja tarjota muillekin maisteltaviksi uusia mielenkiintoisia papuja ja paahtoja, myös tilaisuus kuulla asiakkaiden mielipiteitä tuotteista ja saada siten arvokasta palautetta kehitystyön pohjaksi.

Kahvia ympäri maailmaa – vaaleaksi paahdettu on nyt kuuminta

Kahvia tulee paahtimoon noin paristakymmenestä eri maasta. Monesta maasta tulee useampiakin lajikkeita.

– Mielenkiintoisimpia kahvimaita tällä hetkellä ovat Etiopia ja Kenia. Sieltä tulee uusia, hienoja lajikkeita, jotka sopivat tähän uuteen vaaleapaahtoisten kahvien trendiin, Mika kertoo.

marleyVaaleapaahtoisesta kahvista pystyy erottamaan helpommin kahvin omat makuvivahteet, kuten esimerkiksi marjaisuuden. Tummapaahtoisessa kahvissa makujen kirjo vähän peittyy paahteisuuden alle.

Hyllyt komeilevat toinen toistaan houkuttavampia kahvilajikkeita. Joukossa on aina myös varsin maineikkaita ja palkittujakin papuja, kuten varsin luksukasta ja Bob Marleyn rytmeihin sopivaista Jamaica Blue Mountainia. Mikäli kahvin kilohinta paikka paikoin hirvittää, niin kannattaa muistaa, että kilosta kahvipapuja saa keskimäärin 100 kupillista kahvia. Silloin kupillisen hinta ei todellakaan päätä huimaa, etenkin kun kyseessä on laadukas käsityönä paahdettu kahvi.

Kahvin ja teen lisäksi kahvilasta saa sekä suolaista että makeaa haukattavaa niin omatekoisessa kuin laadukkaiden yhteistyökumppanien muodossa. Ja mikäli haluaa pistää pyörimään muuta musiikkia kuin mitä kahvilan valikoimasta löytyy, sopii kahvitteluvisiitille kuulemma ottaa oma vinyylieväs mukaan.

Mokkamestarit järjestää myös kahvikoulutusta niin kotibaristoille kuin alan ammattilaisille tai sille suuntaavillekin.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Mokkamestareiden teevalikoima on unelmallisen laaja. Myös myydään mukaan.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY