Original Sokos Hotel Ilveksen sydämessä sijaitsevan Frans & Marien palvelupäälliköksi pestattu Mikko Lemmetty on kotiutunut nopeasti keittiöönsä ja työtiimiinsä. Köökin uusi kapellimestari on kokannut pikkunaperosta asti ja nauttii hektisestä keittiökiireestä.

Pari kuukautta köökin puikoissa puuhannut Lemmetty saikin heti säpinäisen startin työhönsä, kun Tammerfestit osuivat aloitushetkeen.

– Ruokalistan oppi nopeasti, kun hotelli ja ravintola olivat joka päivä täynnä. Tykkäsin siitä, että pääsin heti tosissani tekemään, kiireestä nauttiva Lemmetty kertoo hymyillen.

Lemmetty on toiminut nimekkäissä ravintoloissa Saludista Sasoriin, mutta Frans & Marie on miehen ensimmäinen päällikköpesti. Chef Rôtisseur -käädytetty kokki on innoissaan näytönpaikastaan. Myös jatkokouluttautumis- ja etenemismahdollisuudet ovat talossa hyvät.

– On aivan mahtavaa, että meillä on listalla itse suunnittelemiamme annoksia ja voimme olla omia yksilöitämme ketjun sisälläkin. Juuri eilen suunnittelin meidän pikkujoulumenumme.

Lemmetty haluaakin tehdä ravintolan erikoismenuista oman näköisiä ja valmistaa niiden sisällön tiimeineen alusta asti aivan itse. Samoin toimitaan ravintolan uuden lounastorin suhteen.

– Siellä on esimerkiksi ruokaisampia ja kevyempiä salaatteja sekä keitto. Kaikki vaihtuu joka päivä, kaikki tehdään itse.

Ruoka on vetänyt Lemmettyä puoleensa napakasti jo taaperoikäisestä asti.

– Jo ihan pikkuisena poikana halusin auttaa äitiä ruoanlaitossa. Ala-asteikäisenä väänsin kotona jo kunnon ruokaa. Ruokaohjelmat ja -kirjatkin kiinnostivat.

Yläasteella kotitaloustunnit olivat Lemmetyn mielestä niitä parhaita. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tie kokiksi oli kuitenkin tyssähtää lääkärintarkastukseen ennen kuin ehti alkaakaan.

– Lääkäri sanoi, etten tulisi ikinä työskentelemään kokkina pahan siitepölyallergiani takia. Siitä lausahduksesta on nyt 17 vuotta aikaa, 16-vuotiaasta ongelmitta ravintolakeittiöissä työskennellyt Lemmetty naurahtaa.

Hektisen keittiötyöskentelyn vastapainoksi Lemmetty rentoutuu luonnossa. Kalastusta harrastava ja etenkin järvikaloja korkealle arvostava kokki haaveilee myös metsästyksen aloittamisesta. Maastoon miestä vievät myös maanpuolustuspuuhat. Vaikka toisaalta ruoan pariin on keittiötaituria keksitty nykiä sielläkin.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Joululounas Tampereella 2022

Nämä ravintolat ovat avoinna jouluna 2023 – jouluaterioita ja täydellistä rentoutumista

Olemme saaneet useita kyselyjä joulunajan ravintolatarjonnasta ja tutkimme asiaa tarkemmin. Kysyimme ravintoloilta, onko suosio joulun viettämiseen ravintoloissa kasvanut viime vuosina ja mitä asiakkaat ovat...

Hotel Ilveksen uusi keittiöpäällikkö Petri Salomäki rakastui tamperelaiseen ja Tampereeseen

Original Sokos Hotel Ilves sai tiimiinsä uuden keittiöpäällikkötekijän, kun Vaasasta saapunut Petri Salomäki siirtyi Frans & Marien, Ball Roomin ja Masuunin keittiöitä ohjastamaan. Tampereelle miehen...

Maistelumenu kokoaa ranskalaisbistro Frans & Marien syyslistan herkut yhteen

Ranskalaisbistro Frans & Marien syysmenu on lämpimien makujen juhlaa. Poronpaistin kanssa nautitaan herkkutattia ja lime-selleripyreetä, kananpojanrinnan kanssa punajuuricouscousia. Uuniomenapannukakku saa vierelleen kardemummasiirappia ja manteli-suklaamousse...