Suomalaisten suursuosikiksi noussut Michael Bublé saapuu konsertoimaan Tampereelle maaliskuussa. Tämä moninkertainen Grammy-voittaja nousee Nokia Arenan lavalle 8. maaliskuuta osana laajaa Euroopan-kiertuettaan. Konsertin liput maksavat alkaen 99 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä perjantaina 23. syyskuuta. Ennakkomyynti All Things Liven uutiskirjeen tilaajille alkaa kahta päivää aiemmin, 21. syyskuuta.
Michael Bublé , Kuvaaja: Joshua Mellin

Suomalaisten suursuosikiksi noussut Michael Bublé saapuu konsertoimaan Tampereelle maaliskuussa osana laajaa Euroopan-kiertuettaan. Tämä moninkertainen Grammy-voittaja nousee Nokia Arenan lavalle 8.3.2023.

Michael Bublén ura on jatkunut menestyksekkäänä jo yli 20 vuoden ajan. Hän julkaisi debyyttialbuminsa BaBalu vuonna 2001 ja hiljattain ilmestynyt Higher-albumi on jo hänen yhdestoista.

Michael Bublén suurimpia hittejä on It’s a beautiful day -kappale.

Bublé syntyi Burnabyssä, Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa vuonna 1975. Hän haaveili koko lapsuutensa ajan laulajanurasta, ja toive toteutui viimein vuonna 2000, kun hänet esiteltiin erään yksityistilaisuuden jälkeen kanadalaiselle tuottajagurulle David Fisterille.

Bublé on kertonut haluavansa pitää elossa monia vanhoja legendaarisia lauluja vuosikymmenten takaa – lauluja, jotka kuuluvat niin kutsuttuun American Songbookiin. Samalla hän haluaa luoda niihin uutta henkeä tulkitsemalla ne omalla omintakeisella tyylillään. Tätä komeaa laulua saadaan kuulla jälleen maaliskuussa Suomessa kaikkien Bublén laulujen ystävien iloksi.

LIPUT MYYNTIIN PERJANTAINA Konsertin liput maksavat alkaen 99 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä perjantaina 23. syyskuuta. Ennakkomyynti All Things Liven uutiskirjeen tilaajille alkaa kahta päivää aiemmin, 21. syyskuuta.

 

Tapahtumat > Festivaalit


Michael Bublé

 ke 8.3.
 19:00
 Hintaluokka: 99 €  Lippu.fi

 

Tapahtumapaikka


Nokia Arena

Nokia Arena
 Kansiareena
Tampere
33100

 Hotellit läheisyydessä


Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena

TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
Ravintola Saivo Kitchen & Bar

Nokia Arenan kotisivut

Nokia Arena KOHOKOHTIA

ti 20.9. 19:00 Sting (UK): My Songs Nokia Arena
ke 21.9. 18:30 Tappara – HPK Nokia Arena
pe 23.9. 18:30 Ilves – Tappara Nokia Arena
la 24.9. 17:00 Tappara – Jukurit Nokia Arena
ti 27.9. 18:30 Ilves – Kärpät Nokia Arena
ke 28.9. 18:30 Tappara – KooKoo Nokia Arena
pe 30.9. 18:30 Tappara – Ässät Nokia Arena
la 1.10. 17:00 Ilves – HPK Nokia Arena
pe 7.10. 18:30 Tappara – Ilves Nokia Arena
la 8.10. 17:00 Tappara – SaiPa Nokia Arena
la 8.10. 19:30 Ilves – JYP Nokia Arena
pe 14.10. – su 16.10. Monster Jam 2022 Nokia Arena
ma 17.10. 18:30 Tappara – Sport Nokia Arena
ti 18.10. 18:30 Ilves – Lukko Nokia Arena
su 23.10. 18:30 Volbeat Nokia Arena
ma 24.10. 18:30 Tappara – Lukko Nokia Arena
to 27.10. – su 30.10. CATS Nokia Arena
pe 4.11. – la 5.11. 20:00 NHL-ottelut Tampereella: Columbus Blue Jackets kohtaa Colorado Avalanchen Nokia Arena
su 13.11. 18:00 Swedish House Mafia Nokia Arenalla Nokia Arena
to 17.11. 18:30 Tappara – Kärpät Nokia Arena

1 2 3 4