Tampereen Työväen Teatterin uutuusmusikaali Matilda nähdään keväällä 2022 Suurella näyttämöllä 14.5. asti. Musikaalissa on mukana kaikkiaan 20 lasta pirkanmaalta ja ympäristökunnista.

Matilda, Tampereen Työväen Teatteri
Kuvassa Villa Murtagh. Kuva Kari Sunnari.

Nimiroolissa vuorottelevat Alma Järvensivu, Villa Murtagh ja Helinä Puusa. Ohjaaja Samuel Harjanteen luotsaama työryhmä ottaa Roald Dahlin tarinasta kaikki sävyt irti. Näkökulma on nokkelan ja neuvokkaan Matildan.

Dennis Kellyn käsikirjoittama ja Tim Minchinin säveltämä ja sanoittama Matilda on musikaali tytöstä, joka asettuu uhmaamaan aikuisten asettamia rajoja ja arvomaailmaa. Tarina on voimaannuttava ja samaistuttava. Vaikuttavaa kerrontaa vahvistaa näyttävä visuaalisuus ja Minchinin palkittu musiikki.

Viola Käki, Emmi Keski-Kapee, Emmi Mäkelä, Väinö Muje, Alma Järvensivu, Jani Karvinen, Maija Kurra, Eino Salonen, Frida Ratinen, Samuel Kärkkäinen. Kuva Kari Sunnari.

– Me katsomme musikaalissa maailmaa lapsen näkökulmasta ja hahmot nähdään sellaisena kuin lapsi heidät näkee. Matildalle maailma on maaginen paikka. Mielikuvituksen voima onkin yksi tärkeimpiä asioita meidän elämässämme ja toivon, että tämä musikaali ruokkii sitä vielä vähän lisää, Samuel Harjanne kertoo. Hän on kulkenut Matildan lapsiesiintyjien kanssa kohti ensi viikon ensi-iltaa yli puolentoista vuoden ajan ensin Matilda-koulussa keväästä 2020 alkaen ja sen jälkeen musikaalin harjoituksissa.

– Olen yllättynyt siitä, miten paljon lapset ovat kehittyneet ja oppineet ja siitä, millaisia ajattelijoita heistä on tullut. Olen heistä iloinen ja ylpeä. Nyt on aika päästää lapset irti ja yleisön eteen, Harjanne toteaa.

Vuonna 2010 ensiesitetty Matilda-musikaali puhuttelee sekä lapsia että aikuisia. Se on voittanut yli 90 erilaista kansainvälistä palkintoa, niistä 24 parhaasta musikaalista. Suomen Matildan nuoret tähdet herättivät ihastusta maailmalla, kun heidän musiikkivideonsa kappaleesta Revolting Children, suomeksi Lasten kapina, sai säveltäjä Minchinin hehkuttamaan twitterissä:

– This Finnish Revolting Children is freakin AWESOME.

Roald Dahlin alkuperäisteos Matilda julkaistiin vuonna 1988. Matilda-hahmo oli omapäinen jo kirjailijan kynässä, sillä kirja oli Dahlille erikoisen vaikea kirjoitusprosessi. Dahl kertoi pienen päähenkilön vain muuttuvan ja muuttuvan, ja hänen täytyi kirjoittaa sen takia kirja läpi kokonaan uudelleen. Ilmestyessään teos voitti kansallisen lastenkirjapalkinnon.

Musikaali soveltuu niin lapsille (ikäsuositus 7 vuotta) kuin aikuisillekin.
Liput 64-34 €.
Tapahtuman kotisivu