Masuuni tuo hurmaavan hummerin lautasille vaniljavoissa paistetun hummerinpyrstön ja valkoviinissa haudutetun saksen muodossa. Saksiniekan kyljessä komeilee sitrus-arancini ja meritryffelillä maustettua beurre blanc -kastiketta.

Järvien ympäröimässä ja kalarikkaassa Tampereen kaupungissa on ollut ilta-aikaan palvelevan kalaravintolan kokoinen aukko. Masuunin uusi keittiömestari Jani Salmela paikkaa sen tyylillä simpukoin, meritryffelein, umami-lohin sekä hummerein.

Maailman merellisissä keittiöissä keittänyt Salmela sai vapaat kädet luoda sellaisen menun, kuin minkälaisia annoksia itse haluaisi syödä.

Kampasimpukkamoussea, paistettua kampasimpukkaa sekä kampasimpukan mätiä kuivatun meritryffelin kera.

– Pohdin menua pitkälti myös sen pohjalta, mitä Tampereelta vielä puuttuu. Ja se on kala- ja äyriäispainotteinen ravintola, Salmela kertoo.

Masuunissa on nyt tilaisuus maistella niin hummeria kuin esimerkiksi kovasti kysyttyä, mutta erittäin rajallisen saatavuuden loviisalaista Arctic Umami -lohta, jonka koko käsittely pyydystämisestä kypsentämiseen on alusta loppuun tarkkaa käsityötä. Kyseistä stressittömästi pyydettyä ja jääpussien päällä raakakypsytettyä lohta ei saa kokonaiseen vuoteen koko Pirkanmaalta mistään muualta kuin Masuunista.

Myös annosten juomakumppanit valitaan ajatuksella, ja kaikki menun suositusviinit ovat luomua.

– Ravintolamme toimii hotellin yhteydessä, mutta emme ole tyypillinen hotelliravintola. Masuuni on yksilöllinen, uniikki kokonaisuutensa, ravintolapäällikkö Keijo Lehtola toteaa.

Tätä eväkästä ei saa koko Pirkanmaalta vuoteen muualta kuin Masuunista: jääkypsytettyä ja kevyesti savustettua umami-lohta sahramilla marinoidun fenkolin kaverina.

Kalaisasta linjauksesta huolimatta myös kasvis- ja liha-annoksia valikoimasta löytyy. Syksy tuokin tullessaan merellisten makujen lisäksi myös riistaa. Itsekin kalastava ja metsästävä Salmela lupaa, että Masuunin lautasilta tullaan nauttimaan vielä Tampereella ennen kokemattomia metsäisiä makuja. Mutta varsin rennosti.

– Täällä ei jäykistellä eikä pönötetä. Meillä ei ole pöytäliinoja, eikä tänne tarvitse tulla puku päällä. Teemme vieraillemme hyvää ja hienoa ruokaa, mutta rennolla meiningillä, Salmela summaa.

Niin Masuunin kabinettitiloja kuin koko ravintolankin voi tarvittaessa varata yksityistilaisuuksiin joko Masuunin ruokatuotteella tai asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöidysti.

Arctic Umami -lohen valmistusprosessi:

1. Kalaa stressaamattomalla keinoin eli rysällä pyydetty eväkäs lopetetaan nopeasti sille stressiä aiheuttamattomalla ike jime -tekniikalla ja verestetään saman tien, jolloin yhtään verta ei jää kalan lihaksiin. Kalan mahdollisimman alhainen stressitaso ja puhtaus ovat laadukkaan umami-kalan perusedellytyksiä.

2. Kokonaista perattua kalaa raakakypsytetään viikon verran 0 asteessa jääpussien päällä.

3. Kala fileoidaan, minkä jälkeen jääkypsytystä jatketaan vielä toinen viikko. Tänä aikana kalan omat entsyymit tekevät lihalle taikojaan.

4. Lopulta kalassa on täyteläisen voimakas umaminen maku ja sen rakenne on kiinteämpi.

Lue myös: Jani Salmela Masuunin keittiömestariksi – riista- ja kalamielinen kokki on seilannut maailman meret

Ensijulkaisu 28.8.2018. Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Masuuni

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Hotel Ilveksen uusi keittiöpäällikkö Petri Salomäki rakastui tamperelaiseen ja Tampereeseen

Original Sokos Hotel Ilves sai tiimiinsä uuden keittiöpäällikkötekijän, kun Vaasasta saapunut Petri Salomäki siirtyi Frans & Marien, Ball Roomin ja Masuunin keittiöitä ohjastamaan. Tampereelle miehen...
Ravintola Lynx Bar & Cafe

Ilveksen kattosauna avaa näkymät Tammerkosken kansallismaisemiin ja tarjoaa haltioittavia yllätysmomentteja

Ilveksen Maisema-kabinetti saunoineen on korkeimmalla sijaitseva vuokrattava saunatila Tampereella. Lasiseinäisistä korkeuksista avautuu jylhä näkymä kohti Pyhäjärveä sekä Pyynikkiä. Panoraamaikkunoista näyttäytyy myös Tammerkosken kansallismaisema kaikessa...

Masuuni avautuu liha-antimia avotuligrillistä ammentaen – Keittiömestari liekeissä

Tovin ainoastaan tilausravintolana toiminut Masuuni avautuu jälleen myös iltaravintolana 11.9. alkaen. Luvassa on uusia kuumia annoskuvioita, sillä keittiöön saadaan hulppea avotuligrilli keittiömestari Jani Salmelan...