los pollos leskinen kahvi kohokohdat
Toni Leskisen (kuvassa) ja Aku Haljoen ravintolassa siemaillaan nyt oluiden ja viinien lisäksi myös laadukkaita kahveja.

Los Pollos on päräyttänyt keittiöönsä kahvimasiinojen Ferrarin, Nespresson uusimman ja uljaimman kahvikoneen. Nyt ruokailunsa voi siis päättää vaikkapa ehtaan espanjalaiseen café soloon tai piipahtaa viilentävälle jääkahville kesken kesäpäivän. Taikka vaikka illan. Kahvinsa saa nimittäin myös kofeiinittomana maun muuttumatta. Suloista sufeeta on saatavilla niin italialaisina kuin espanjalaisinakin versioina.

los pollos kahvikone kohokohdat– Haluamme tarjota Suomessa tunnetuimpien espresson, laten ja cappuccinon lisäksi myös espanjalaisia kahveja. Pidämme niistä itse todella paljon ja olemmekin säätäneet reseptiikat juuri mieleisellämme tavalla, ravintoloitsija Toni Leskinen kertoo.

Listan espanjalaisia kahveja ovat café solo, café con leche ja monelle suomalaiselle vielä tuntemattomat, shottilasista tarjottavat café bombon ja café belmonte. Kummassakin juomassa on kerros kondensoitua maitoa kahvin kaverina, mutta belmontessa herkku on vielä terästetty brandyllä. Myös café carajillossa on tujaus samaista jaloa juomaa. Lisäksi valikoimassa on jääkahveja vaniljalla tai paahdetulla sokerilla maustettuina. Juomien kylkeen saa aina myös palan suklaata.

los pollos jaakahvi kohokohdatKaikki kolmesta eri maasta tulevat kahvit ovat Nespresson Grand Cru -valikoimasta, jossa on äärimmäisen laadukkaita kahvilajikkeita.

– Intialainen Ristretto soveltuu erityisen hyvin maitokahveihin. Se on voimakkaan makuinen kahvi, joka pehmenee maidon kaverina maistuen silti juomassa tarpeeksi.

Muihin espanjalaisiin kahveihin käytetään guatemalalaista kahvia. Kaikki espressopohjaiset kahvit taas ovat brasilialaisia.

Kahvin kanssa maistuu luonnollisesti myös tuore churro. Erikoiskahvin ostaja saakin churroannoksen kupposensa kaveriksi vain 6 eurolla. Normaalisti annos maksaa 8,50 euroa.

los pollos churro kahvi kohokohdat

Torstaisin tapastellaan

Espanjalaiset makumaisemat saavat jatkoa myös ruokarintamalla, kun tapakset astuvat uutuutena Los Pollos -kuvioihin.

– Erilaisia tapaksia on tarjolla aluksi vain torstaisin. Kuuntelemme asiakaspalautteita ja valikoimme niiden perusteella sitten myöhemmin valikoimaan tulevat tapakset, Leskinen lupaa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pizzaravintola Tampere - Puisto

Näissä ravintoloissa Tampereella ruoka valmistuu avotulella tai grillaten

Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa.

LOS POLLOS BAR & GRILL RAVINTOLA DABBAL RAVINTOLA SAIVO BODEGA SALUD RAVINTELI HUBER RAVINTOLA PUISTO KAJO RAVINTELLI BERTHA
Sunnuntailounas Los Pollos -ravintolassa Tampereella

Uusi Los Pollos Grill & Bar on illallisravintola ja baari – Välimeren makuja laseissa...

Los Pollos Grill & Barin ravintoloitsijavoimakaksikko päräytti Välimeren maut ja letkeän lomatunnelman Kyttälään. Toni Leskinen ja Jenni Kilponen tekivät sellaisen ravintolan, jossa itsekin mielellään...
Uusi Los Pollos on avattu

Uusi Los Pollos Grill & Bar -ravintola avasi – puuhiiliuunin hiillos hehkuu jo

Espanjalaisvaikutteisena kanaravintolana tunnetuksi tullut Los Pollos muutti uusiin tiloihin osoitteeseen Aleksanterinkatu 20. Perjantaina 12.5. avautuneeseen värikylläiseen ravintolaan on valmistunut myös baari.   Avajaisviikonloppuna tarjolla oli ensin...