Vietnamilaisravintola Lie Mi päräytti kaupungin ravintolakenttää 6.6. spektaakkelimaisen näyttävin avajaiskarkeloin. Kekkereissä säkenöivät niin juomat, maut, persoonat kuin paljetitkin – lavashow’n varasti juhlaväen hurmannut Miss Divet alias Marko Vainio.

– Meillä on ollut aika vauhdikkaat ensimmäiset viikot. Jos joku kysyy, että mikä päivä tai kellonaika on, niin en tiedä! Palkkasin jo lisää väkeäkin, kun päivästä alkoivat tunnit loppua, ravintolapäällikkö Mika Pelttari naurahtaa säpinään silti tyytyväisenä.

– Olen ollut aika yllättynyt siitä, että meillä käy niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat tienneet meidät jo ennakkoon.

Maine on siis kiirinyt Lie Mi -kulhojen edellä. Pienoista kanta-asiakasväkeäkin on ehtinyt jo muodostua. Heitä haluttiin myös osaltaan kiittää näyttävin avajaismenoin. Kiitokset sai myös terhakkaan toimelias ja hymyileväinen Lie Mi -tiimi.

– Halusimme esitellä ja kiittää ihan koko henkilökuntaa. He ovat niitä, jotka tuotteen tekevät. Ja usein kovimmat tekijät ovat juuri niitä hiljaisia ja työstään vaatimattomia, Pelttari toteaa kehuen samalla tiimin hyvää yhteishenkeä.

Lavalle nostettu henkilökunta kuorijoista kokkeihin ja tarjoilijoista tiskaajiin sai juhlassa esittelyt, aplodit, kukat ja kiitokset.

Upein kukka-asetelmin ja muin hedelmäisin sekä vihanneksisin vihreyksin koristeltu Lie Mi kestitsi vieraitaan porrastetusti kolmessa eri kattauksessa, jotta kaikki mahtuisivat mukaan trooppisiin tunnelmiin. Samalla ravintola tuli näyttäneeksi mihin kaikkeen se taipuu myös yksityistilaisuus- ja juhlarintamalla.

Lie Mi Hämeenkatu 14

KOTISIVUT

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Lie Mi miksaa vietnamilaiset ja suomalaiset maut samaan kulhoon ja kipposiin