Keittiömestari Jani Salmelan bravuuri on burgeri, jonka sämpylän sisään sulkeutuu laadukas 180-grammainen pihvi, rucolaa, luumutomaattia, omatekoista tzatzikia sekä aidosta cheddarista valmistettua juustokastiketta. Burgerin lisukkeina tarjotaan kirkasta perunasalaattia paahdetusta perunasta sekä kirkasta coleslaw’ta, joka on imaissut itseensä makua kaffirlimetin lehdistä sekä sitruunaruohosta.

Monella meistä on muistoja lapsuusaikojen kioskeista, joista ostettiin lihapiirakoita tai markalla merkkareita. Niille pyöräiltiin, niillä kokoonnuttiin. Jääkiekkokaukaloistakin tuttu Pasi Petriläinen on ostanut lapsuusvuosiensa legendaarisen kioskin luodakseen siitä nykypäivän Haikan Grillin. Paikan, jossa pirkkalalaiset voivat jälleen tavata ja haukata hyvin. Tai oikeastaan vielä paremmin, sillä ruokatarjonta on ravintolatasoista ajatuksella ja tunteella tuotettua grilliruokaa.

Kesäkuussa avattava Haikan Grilli on odotettu ruokatapaus Pirkkalassa. Paikka saa 200-neliöisen, 50-80-paikkaisen katetun terassin, jonka tähtenä lainelautojen katveessa poseeraa tietenkin avotuligrilli. Petriläinen väläyttelee laadukkaan ruoka- ja juomatarjonnan ohella myös live-musiikin mahdollisuutta ynnä muutakin ohjelmaa, kunhan ravintola saadaan pyörimään. Tiedossa on mutkatonta mutta tyylikästä grilliterassimeininkiä iloisella asenteella.

– Tämä on loppuelämäni projekti. Tähän sisältyy paljon muistoja, mutta myös vahvasti tulevaisuuden näkymiä, Petriläinen kuvailee.

Keittiömestari Jani Salmela on tuttu monista Tampereen maineikkaimmista ravintoloista.

Keittiömestarina ja kuumana hehkuvan grillin herrana toimii Tampereen monesta maineikkaasta ravintolasta tuttu Jani Salmela. Annosvalikoima on maltillisen mittainen, mutta sisältää myös kasvisvaihtoehdon Salmelan lihaisien bravuuriannosten ohella.

Burgerit ovat itseoikeutetusti listalla mukana, sillä idea Haikan Grillistä alkoi kipinöidä keväällä, kun Salmela oli grillaamassa burgereita Petriläisen ja tämän Emma-vaimon Pyynikintorin Liha ja Kahvi -ravintolan edustalla. Kysyntä oli paljon suurempaa kuin mitä burgereita pystyttiin valmistamaan.

Burgerin lisäksi grillissä tiristetään esimerkiksi ribsejä, lammasmakkaraa sekä kanankoipia. Ja aina kun kalastajan verkoilla Pyhäjärvestä eväkästä nousee, löytyy sitä Haikan Grillin valikoimasta ”päivän saaliina”.

– Valmistamme sellaista yksinkertaisen hyvää ruokaa, joka meidän näkemyksemme lohturuoasta. Savustaminen ja avotulella grillaaminen on se juttu. Meillä on mittatilauksena tehty Beast-grilli, valottaa Salmela ja kertoo parhaan hiilloksen grillaamiseen syntyvän omenapuulla, vaahteralla ja lepällä.

Annostoiveitakin on satanut viljalti. Moni on toivonut menneiden vuosien makuklassikoita lihapiirakoista ja pihveistä alkaen. Vaikka annostarjonta elääkin vahvasti nykypäivässä, on pieni nostalgiamatka menneille makuvuosikymmenille toiveissa järjestää.

– Haluaisin järjestää nostalgiaillan, jossa vanha omistaja Pekka tulisi tekemään spesiaaliannoksiaan. Se olisi varmasti erittäin mukava ilta etenkin heille, jotka ovat täällä aikanaan käyneet notkumassa, Petriläinen myhäilee.

Perille bussilla tai omalla autolla – ruokaa paikan päällä ja mukaan napaten

Haikan Grillille on helppoa pyyhältää joko omalla autolla tai bussilla. Tampereen keskustasta ajelee syömään helposti vartissa. Bussipysäkki on aivan ravintolan vieressä, linja 1 kurvaa siis perille asti. Haikan Grilli onkin mainio kesäpäivien minilomakohde, jonne voi suunnata varta vasten syömään tai piipahtaa noukkimaan ruokaa mukaan esimerkiksi läheiselle rannalle suunnatessa. Take away -ruokaa kiidätetään myös ravintolan toimesta noin kolmen kilometrin säteellä.

– Meille tulee töihin pari nuorta kuljettajaa, jotka kuljettavat ruokia joko kärryin varustetuilla pyörillä tai mopoautoilla, Salmela kertoo.

Grillattuna ja kevyesti savustettuna 400g rivi makean suolaisia porsaan baby back ribsejä glaseerattuna omalla mallas-BBQ-kastikkeella.

Yhteisöllisyyttä ja yhteiskuntavastuullisuutta – Haikan Grilli operoi monella saralla

Haikan Grillin ideaa on hiottu huolella, ja sosiaalinen sekä yhteisöllinen aspekti on kokonaisuudessa vahvasti läsnä.

Kesäaikaan grilli palvelee paikallisia, ohikulkijoita ja matkailijoita. Talvikaudella taas toiminta painottuu vahvasti catering-palveluun cloud kitchen -tyyliin. Myös yhteiskuntavastuullisuus on olennainen osa yrityksen toimintaa: suunnitteilla on tarjota social kitchen -oppisopimuskoulutusta kokin ammattiin heikommista olosuhteista ponnistaville nuorille. Tämä juontaa juurensa vahvasti Petriläisen kiekkotaustaan ja Icehearts-toiminnan arvostukseen.

– Kun yhteiskunnan rahoituspohja murenee, niin sosiaali- ja terveysalan ruohonjuuritason ideat saavat jalansijaa. Tämä nykyinen tilanne tulee vielä potkimaan hankkeita eteenpäin vauhdikkaammin kuin mitä muutos olisi muuten ollut.

– Tulemme tarjoamaan 4-6 nuorelle mahdollisuuden kouluttautua. Olen todella iloinen, että saan keskittyä tähän puoleen, Petriläinen jatkaa.

Idea syttyi Pyynikintorin perjantaiburger-tempauksesta

Idea Haikan Grillistä alkoi kipinöidä keväällä, kun Salmela oli keväällä grillaamassa burgereita ulkosalla Petriläisen ja tämän Emma-vaimon Pyynikintorin Liha ja Kahvila -ravintolan edustalla. Kysyntä oli kosolti suurempaa kuin mitä burgereita pystyttiin niissä puitteissa valmistamaan.

Haikan Grillin liiketila taas on Pirkkalassa syntyneelle ja kasvaneelle Petriläiselle legenda jo lapsuudesta. Puljuksi kutsuttu kioski oli poikavuosien kohtaamispaikka ja tulevaisuudenhaaveiden hautomo.

– Tämä paikka on edustanut Pirkkalan nuorisolle vuosikymmenien ajan sosiaalisuutta ja unelmia, vaikka eri ikäpolvilla onkin vähän eri muistot. Täällä on saanut olla rennosti. Sitä samaa tunnetta haluan välittää Haikan Grillissäkin.

Samalla Petriläisen nuoruuden haaveilujen paikka onkin muuttumassa toteutuneeksi unelmaksi.

Haikan Grilli & Ruokapalvelu avautuu kesäkuussa osoitteessa Mäkikatu 2, Pirkkala. Seuraa ravintolaa Facebookissa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Jerk-tyylisesti marinoitua ja grillattua kanaa.