oconnells-tiski
Irlantilaissyntyinen Simon Foster on toiminut pubin isäntänä ja hanojen lupsakkana hallinnoijana vuodesta 1997 asti. Nykyään hän myös omistaa O’Connell’sin yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa, joita häärii niin tiskin takana kuin keittiössäkin. – Emme ole sukua, mutta olemme kuin perhettä, Foster kuvailee vapaallakin O’Connell’sissa viihtyvää tiimiään.

Messevästä ja laadukkaasta olutvalikoimastaan tunnettu O’Connell’s Irish Bar on Tampereen ainoa ehta irkkupubi ja koko Suomen ehdotonta irlantilaisaatelia. Nyt O’Connell’s palkitaan arvostetulla Kultainen Humala -palkinnolla.

Vuoden 2019 Kultainen Humala -kunniamaininnan saaja on Tampereen Rautatienkadulla jo vuodesta 1996 majaillut Irish Bar O’Connell’s. Tämän seitsemättätoista kertaa jaettavan kunniamaininnan myöntävät tamperelaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry.

Irlantilaispubien tapaan O’Connell’s juhlii vuosittain asiakkaidensa kanssa pyhän Patrikin päivää, mutta olennaisemmin se on kaupunkilaisten kansainvälinen olohuone sekä pubiruoan ja pienten kulttuuritapahtumien koti.

O’Connell’s on tunnettu monikielisistä pubivisoistaan ja musiikkitapahtumistaan sekä komediailloistaan. Toki siellä seurataan myös urheilua, niin kuin missä tahansa olohuoneessa. Erityisesti Tampereelle kotiutuneet ja kotiutumassa olevat ulkomaalaiset pitävät tätä irlantilaispubia toisena kotinaan, jossa aina tapaa tuttuja.

O’Connell’sissa nautitaan myös hopinaattoriherkkuja.

O’Connell’sia ovat omistajat kehittäneet ja laajentaneet pikkuhiljaa lyömättömällä periaatteella: jos itse viihtyy, viihtyvät asiakkaatkin. Uusin remontti mahdollisti hanavalikoiman huomattavan laaajentamisen ja onpa pubissa kaupungin ainoa hopinaattorikin.

– Olutkulttuuri on hyvää olutta, hyvää ruokaa ja monipuolista tapahtumatarjonta hyvässä seurassa ja viihtyisässä ympäristössä. O’Connell’s on ehdottomasti ansainnut Tamperelaisten olutseurojen jakaman Kultaisen Humalan, kertoo raati tiedotteessaan.

Tamperelaiset olutseurat Hämeen Tummat ja Vaaleat sekä Salhojankadun Olutseura ry edustavat pirkanmaalaisia olutharrastajia ja vaalivat paikallista olutkulttuuria Olutseuroilla on yhteys muihin alan järjestöihin, erityisesti oluenkuluttajien valtakunnalliseen etujärjestöön Olutliittoon, joka edustaa Suomea Euroopan Oluenkuluttajien Liitossa (EBCU)

O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24

Kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy