Kulma26 tarjoilee myös yksityistilaisuuksissa annokset pöytiin. Kolmen ruokalajin menu maksaa vain 36 euroa per juhlistaja – vähemmän kuin noutopöytäruokailu monessa paikassa.

Kulma26 on Hämeenkadun ranskalainen, tinkimättömästi ja taiten kokkaava bistro ja baari, joka taipuu myös monenlaisten yksityistilaisuuksien puitteiksi ja purtavaksi. Kokoukset, karonkat, pikkujoulut tai perhejuhlat. Kulma kattaa, kokkaa ja palvelee.

Kulma26:n lasiseinäiseen, linjakkaaseen kabinettitilaan mahtuu mukavasti 12 juhlijaa ja napakammin 15. Lasiseinät tuovat seurueelle suojaa ja oman tilan juhlistaa tai temmeltää työasioiden parissa kaikessa rauhassa. Tilasta löytyy taulu-TV ja kaiuttimet sun muut peruskokoustamiseen sopivat välineet.

Ravintoloitsija Tamer Khalifa taituroi juomasekoitukset cocktail-resepteihin aidosti kuuluvin juomin ja tuorein raaka-ainein.

Myös bistron puolen voi halutessaan varata seurueen käyttöön, jolloin väkeä mahtuu kabinetti mukaan lukien 70. Ja jopa koko ravintola on mahdollista yksityistilaisuuden juhlapaikaksi valjastaa, kuten esimerkiksi hääjuhlia varten on jo tehtykin.

Vieraita palvelee aidolla käsityötaidolla ranskalaista ruokaa kokkaava keittiötiimi, jonka antimet ovat vieläpä erittäin maltillisesti hinnoiteltuja. Kolmen ruokalajin pöytiintarjoillun illallisen nautiskelee Kulmassa vain 36 euron hintaan per juhlija, joten kekkereiden järjestäminen ei tyyriiksi tule.

Bistromenun annosvalintojen suhteen joustoa löytyy mainiosti, eli vähän suurempikin ryhmä voi halutessaan valita annokset myös vasta paikan päällä ravintolassa. Toisaalta ryhmällä saapuvat yleensä tutustuvat annosvalikoimaan jo ennakkoon ja ilmoittavat ravintolalle etukäteen seurueensa mielimänsä annoskimarat ja usein juomatkin. Ennakkotilauksesta menu- ja juomakokonaisuuksia myös räätälöidään asiakkaan tarpeiden sekä toiveiden mukaan.

PIKKUJOULUMENU on saatavilla vain ennakkotilauksesta 7 päivää ennen tilaisuutta. Kyseinen menu valmistetaan minimissään 8 henkilön seurueelle.

Kulma26, Hämeenkatu 26

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy ja mainostoimisto Uhma

KULMA26 valmis PIKKUJOULUMENU

Alkuruoka

PUNAJUURTA,
SAINT AGUR -MOUSSEA &
RAKUUNAA (VL,G)

TAI

KUNINGASRAPUTERRIINIÄ,
PORKKANAKREEMIÄ &
PIKKELÖITYÄ
VARSISELLERIÄ (L,G)

Pääruoka

PAAHDETTUA KUHAA,
KARDEMUMMALLA MAUSTETTUA KUKKAKAALIPYREETÄ,
HAUDUTETTUA MAA-ARTISOKKAA &
APPELSIINI-VALKOVIINIKASTIKETTA (L,G)

TAI

YLIKYPSÄÄ KARITSANNISKAA,
TRYFFELIPERUNAKAKKUA &
LIPSTIKKAKASTIKETTA (L,G)

Jälkiruoka

SUKLAAKAKKUA
MICHEL CLUIZELIN SUKLAASTA,
SOKEROITUA KIRSIKKAA &
TÄHTIANISJÄÄTELÖÄ (L,G)

TAI

SITRUUNAKAKKUA,
MARENKIA &
SUKLAAJÄÄTELÖÄ (L,G)

Pikkujoulumenu on saatavilla vain ennakkotilauksesta 7 päivää ennen tilaisuutta ja menu valmistetaan minimissään 8 henkilölle.