Tiiliholvin ravintolapäällikkö Sami Mäyrä valottaa asiakkaille aina mielellään ravintolan rikollisen mielenkiintoista pankkihistoriaa. Punatiilisten holvien suojassa on nimittäin 1900-luvun alkumainingeissa operoitu Pohjoismaiden suurin pankkikavallus Suomen Yhdyspankin Tampereen-konttorin johtaja Nils Idmanin toimesta.
VARAA PÖYTÄ

Ravintola Tiiliholvin historiaa huokuvissa pankkiholveissa on illastettu ja kohotettu maljoja jo 50:n vuoden ajan. Niin keittiönsä antimien kuin valtaisan viinikellarinsakin osalta kaupungin ravintolakentän ehdottomiin edelläkävijöihin ja samalla klassikoihin kuuluva ravintola tarjoilee juhlavuotensa kunniaksi juhlamenua, joka on aikajanallinen kulinaarimatka läpi Tiiliholvin vuosien ja vuosikymmenten.

Tiiliholvin tiimi on käynyt läpi nippukaupalla vanhoja ruokalistoja valikoidessaan juhlamenulle annoksia vuosien varrelta. Vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon, joten tehtävä on ollut tiukka vaikkakin tuloksekas.

– Listoja on käyty läpi aivan valtaisasti. Ihan kaikissa ei ollut vuosilukuja, mutta sovellamme aikajanaa hiukan niiltä osin, ravintolapäällikkö Sami Mäyrä valottaa.

Annoskuvauksiakaan ei aina ole listoilta löytynyt, joten tietoa kaikkien annosten tarkasta koostumuksesta ja esillepanosta ei ole. Siitäkin syystä annoksia on muovattu Tiiliholvin nykyiseen tyyliin soveltaen. Esimerkiksi Tiilenpääpihvin kohdalla kasaritunnelma on sekä silmin että huulin havaittavissa. Luvassa on siis hyvinkin hykerryttäviä retro-elementtejä yhdistettynä modernimpaan, yllätykselliseen otteeseen.

– Kaikki tuntevat ranskalaisen sipulikeiton ja katkarapucocktailin, ne ovat käsitteitä. Mutta vaikka meidän katkarapucocktailimme saatetaankin tarjoilla cocktail-lasista, se ei ole samanlainen ravuista ja guacamolesta tehty annos kuin muinoin. Historia on kuitenkin selvästi havaittavissa, raottaa Mäyrä hiukan annossalaisuuden verhoa.

Sukellus historian ruokavuosiin on luvassa muutenkin kuin annosten muodossa, sillä ravintolaan tulee myös historiikkikulmaus, jossa pääsee tutustumaan jopa käsinkosketeltavasti Tiiliholvin historiaan.

– Onhan kyseessä yksi vanhimpia ellei peräti vanhin samalla nimellä ja samalla liikepaikalla toimivista ravintoloista Tampereella!

50:n vuoden kuluessa Tiiliholvissa on nautiskellut lukemattomia nimekkäitä vieraita niin meiltä kuin kaukaa muualtakin ja heille ovat kokanneet monet maineikkaat, sittemmin omia menestyksekkäitä ravintoloita perustaneet keittiöosaajat Hannu Wissistä Mika Roitoon ja Pekka Salmelaan. Vierailevina keittiömestareina on nähty mm. Eero Mäkelä, Pekka Terävä ja Markus Aremo. Salin puolella ovat taituroineet osaavat sommelierit, kuten Christina Suominen ja Mika Lintula.

Tiiliholvin juhlistaessa taivaltaan 17.4. syntymäpäiväjuhlilla, on henkilöstöä vuosien varrelta kutsuttu tilaisuuden kunniavieraiksi. Noin 80 sali- ja keittiöosaajaa saatiin tavoitettua.

– Mielestäni henkilöstö, Tiiliholvin luoneet ihmiset, täytyy ehdottomasti kutsua mukaan juhlimaan. Työyhteisö on yrityksessämme muutenkin äärimmäisen tärkeä, ravintoloitsija Jaakko Sinivuori kertoo.

Paikalle on kutsuttu myös mm. Tiiliholvin aikanaan perustaneen ja sitä 10 vuotta pyörittäneen Tampereen Ylioppilaskunnan edustajia.

Tiiliholvin Juhlamenu on maisteltavissa 11.4.-22.5.2018.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Keittiömestari Pietari Parkkonen.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY VARAA PÖYTÄ

LUE MYÖS

Holvin Piha on kesälounasravintola Tiiliholvin sisäpihalla – ranskalaistyylistä rentoa ruokaa

Holvin Pihan kesälounas päättyy 4.8.2023. Syksyllä voi olla pop up -tapahtumia Holvin Piha -sisäpiharavintola piilee aivan kaupungin ytimessä, mutta silti suojassa niin ihmis- ja liikennevilinältä...
Tiiliholvi - klassikkoravintola Tampereella

Tiiliholvin syksy on oodi riistalle ja lähiraaka-aineille

Tiiliholvin syksyiseltä listalta löytyy niin savustettua poroa, järvikalakrokettia kuin lampaan sisäfileetäkin. Suosituimmaksi pääruoka-annokseksi on pyrähtänyt sorsa, joka onkin suoranainen riistakauden suurherkku. Sitä saadakseen...
Vapun kabinetit

Onko teillä kova, kantava ääni? – Tiiliholvin kabineteissa voit pitää hauskaa yksityisemmin

Viisikymmenvuotias Ravintola Tiiliholvi on loistava juhlapaikka, jossa hauskanpitoon suorastaan kehotetaan. Tiilien suojassa ravintolajuhlintaan saa kuulua remakkakin ilonpito. Kellariravintolasta löytyy neljä kabinettia, joiden punatiilistä ladotut massiiviset...

Näin Tiiliholvissa juhlittiin
Tiiliholvin 50-vuotisjuhlat