kivi antti tuomi kohokohdat
Keittiömestari Antti Tuomi on luonut Kiven listalle uusia kesäisiä annoksia.

Kiven ruokalista on uudistunut kesäiseksi. Myös aurinkoisella kesäterassilla uutuutta pukkaa, sillä se saa aivan oman baarin asiakkaita palvelemaan.

Näyttelijät ovat jälleen raottaneet salaisia reseptikansioitaan, eli Kiven uusissa ruoka-annoksissa jatkuu näyttelijäteema asiakkaiden iloksi. Listalle on napattu mm. Rintalan Elinan suolaisenmakea lohipasta, josta povataan varsinaista kesäherkkua.

kivi muikut kohokohdat– Dijon-sinapista, omenasta, sipulista ja varsiselleristä valmistetaan ensin hyvä pohja. Sitten keitetään laadukasta tagliatellea ja asetellaan päälle paistettu lohifilee, keittiömestari Antti Tuomi kuvailee suosikkinäyttelijän reseptiä mukaillen laaditun annoksen koostumusta.

Posion marinoidut muikut on erittäin raikas mutta makuisa kesäannos, jossa on savustettua ja marinoitua muikkua salaatin eväkkäänä kuninkaana. Se on passeli vaikkapa viileän vaalean kanssa terassilla nautittavaksi.

Kesäinen on myös parsa-kookoskeitto, joka on Kiven annos myös Vegfesteillä. Keitossa on valkoisesta parsasta keitetty pohja, loraus kookoskermaa ja seassa marinoitua vihreää parsaa. Keiton kylkeen saa vielä mehevää focacciaa.

Jälkimakeksi etenkin suklaanhimoiselle suositellaan suklaafondantia, jonka kaverina on Cointreaulla raikastettua mansikkasalsaa.
kivi lohipasta kohokohdatkivi parsakeitto kohokohdat
Myös Kiven terassi uudistuu, sillä se alkaa palvella komealla ulkobaarilla, josta saa ostaa Kiven valikoituja ykköstuotteita. Ulkoa käsin voi myös tilata sisältä valikoiman ulkopuolisia tuotteita sekä ruokia terassilla nautiskeltaviksi.

Terassille tulee myös pienempää naposteltavaa, joka sopii täydellisesti valikoitujen juomien kanssa maisteltavaksi.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY