Chaîne des Rôtisseurs -järjestön Vuoden Nuori Sommelier 2018 -finaalin organisoijat sekä finalistit: Mikko Reinikka (vas.), kilpakolmikko Juulia Eloranta, Kirsi Seppänen ja Saara Alander sekä Christina Suominen.

Tampereella ravintola Suomalaisella Klubilla 7.5.2018 järjestetyn Vuoden Nuori Sommelier -kisan tiukka finaalitaisto ratkesi tamperelaisen Kirsi Seppäsen voittoon. Kisa olikin melkoista tamperelaisosaajien juhlaa, sillä hopeasijalle tiensä taituroi Juulia Eloranta. Viime vuonna samassa kisassa saman kilpasiskokolmikon voiton vienyt Saara Alander sijoittui nyt kolmanneksi. Aikaisemmin kisatussa semifinaalissa oli 6 osanottajaa, joista finaaliin pääsi kolme. Kilpailun voittanut Seppänen lähtee syyskuussa edustamaan Suomea Meksikoon MM-kilpailuihin.

Voitokas Seppänen työskentelee viinibaari Deli & Wine Bar 1909:n ravintolapäällikkönä. Kisoja hopeasijoja napsien jonkin verran kiertänyt ja ammattiosaamistaan koko ajan kehittänyt Seppänen on aikaisemmin työskennellyt mm. Ravinteli Huberissa. Hopeamitalinsa nyt kultaiseksi kiillottanut Seppänen oli voitostaan ja kehityksestään ansaitun iloinen.

– Jo tekiessä tuntui siltä, että menee paremmin kuin viime vuonna. Pystyin reagoimaan nopeammin ja käyttämään ajan vähän paremmin. Toki koko ajan tiesin, että kun olen näin kovassa seurassa, tulevat pisteet menemään tiukille. Huippuhauska kisa jälleen kerran!

Seppänen suosittelee kisaamaan lähtemistä kaikille nuorille alalla operoiville, sillä opin ammentamisen ja lystikkyyden lisäksi kisakokemukset helpottavat jännitystä arjen kiperissä työtilanteissa.

– Kisatilanteissa sitä laittaa itsensä likoon ja jännittää todella paljon, mutta niistä kokemuksista saa varmuutta omaan työskentelyyn. Se helpottaa itsensä kantamista vaikeissakin tilanteissa, Seppänen kertoo.

Alastaan innostunut Seppänen organisoi työssään Delissä taajaan tahtiin erilaisia viinitastingeja ja pääsee tapaamaan lukuisia erilaisia juomatuottajia, mistä ei varmasti ole ainakaan haittaa kisauralla.

Viime vuonna kisakentille lähtenyt ja nyt toista kertaa kyseiseen kisaan osallistunut Juulia Eloranta suoriutui komeasti toiseksi. Toissavuonna restonomiksi valmistunut, ravintola C:ssä työskentelevä Eloranta on motivoitunut ja määrätietoisesti osaamistaan kehittävä saliosaaja. C on tunnettu kansainvälisestikin kisamenestyksekkäiden sommelierien kotiravintolana. Eloranta ja Seppänen ovat treenanneet kisoja varten myös yhdessä toinen toistaan kannustaen. Kaikkinensa kisaaminen sujuu sommelierporukassa äärimmäisen hyvässä hengessä omaa tietämystä jakaen, ei sitä pantaten.

– Kisat ovat kokonaisuudessaan todella opettavaisia. Huomasimme taas, että olemme kaikki kehittyneet viime kerrasta. Tämä on muutenkin äärimmäisen hieno kilpailuyhteisö, jossa kaikki tsemppaavat toisiaan. Ja loppujen lopuksi tässä kaikki kilpailevat itseään vastaan. Kyseessä on oma, henkilökohtainen haaste, Eloranta summaa.

Kolmanneksi sijoittunut Alander on mm. voittanut Vuoden Tarjoilija -tittelin vuonna 2015. Jo pitempään menestyksekkäästi kisannut on voittanut mm. Vuoden Tarjoilija -tittelin. Hän työskentelee tällä hetkellä helsinkiläisen ravintola Murun ravintolapäällikkönä.

– Treenaamme Murussa paljon yhdessä. Työnantaja antaa harjoittelulle resurssit, tilat ja raaka-aineet. Se on kyllä todella tärkeää kisaan valmistautumisessa, Alander kiittelee.

Vuoden Nuori Sommelier 2018

Vuoden Nuori Sommelier -kisa on Chaîne des Rôtisseurs -järjestön vuosittain järjestämä kilpailu. Yksi järjestön tärkeimpiä päämääriä on auttaa lahjakkaita nuoria ravintola-ammattilaisia kehittämään ammattitaitoaan edelleen.

Sommelierien finaalitehtävät:

  • viinin tunnistustehtävä (valmistusalue jne.)
  • kuohuviinin kaataminen ja tarjoilu
  • juustojen tunnistus ja juomasuositukset niille
  • viinin dekantoiminen ja tarjoilu
  • viinilistan korjaus

Tampere on ollut erityisen kisavoitokas tänä vuonna, sillä tammikuussa tamperelainen Emmiina Lehtonen voitti Vuoden Nuori Kokki 2018 -kisan ja mittelee taitojaan syksyllä MM-taistossa Taiwanissa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy