Christina ja Ilkka omissa elementeissään.
Ravintola C:n Ilkka Isotalo ja Christina Suominen

Muokattu 11.12.2014

Michelin-opas saa 15.12. pohjoismaisen kilpailijan, kun uusi ravintolaopas White Guide Nordic esittelee 250 pohjolan parasta ravintolaa. Kokonaislistaus on jo paljastettu. Suomalaisravintoloita sieltä löytyy 38. Ravintoloista 30 rankataan vielä paremmuusjärjestykseen Top 30 Nordic -listalle.

artorastas_press01
Hellan & Huoneen Arto Rastas Kuva: Arto Rastas

Englanninkielinen White Guide Nordic esittelee 250 parasta ravintolaa Ruotsista, Islannista, Norjasta, Suomesta ja Tanskasta Färsaarineen. Eniten listauksia saivat White Guide -historiaansa nojaten odotetusti Ruotsi sekä Tanska, mutta Suomestakin pääsi mukaan 38 ravintolaa. Arvioita ovat kierrelleet tekemässä nimettöminä pysyttelevät kriitikot, jotka ovat pisteyttäneet ravintolat vierailuittensa perusteella.

Tamperelaisravintoloita listalla on kolme: 4 Vuodenaikaa, C ja Hella & Huone.

– Olemme tietysti ylpeitä päästessämme tälle listalle ja iloisia, että monen vuoden työ vielä kantaa hedelmää. Olemme uskoneet omaan tinkimättömään tekemiseen ja pitäneet linjamme siihen uskoen. Olen myös iloinen, että Tampereelta on muitakin ravintoloita mukana. Kuten olen sanonut aiemminkin, niin Tampere on mielestäni tällä hetkellä koko Suomen kiinnostavin ruokakaupunki ja sitä se tulee myös jatkossa olemaan. Tällaisissa listauksissa tietysti aina jää hyviä ravintoloita ulkopuolelle, mikä on harmi. Olisi myös tärkeää kertoa selvästi mitkä ovat valintakriteerit listalle pääsyyn, Hellan & Huoneen ravintoloitsija-keittiömestari Arto Rastas summaa.

– Onhan se hieno tunne, kun saa tunnustusta ja huomiota myös näin kansainvälisesti. Mukaan pääsy kertoo siitä, että on joku on huomannut meidän intohimomme ja rakkautemme siihen mitä teemme. Meille listalle pääsy on myös markkinointia, jolla saamme näkyvyyttä pienenä yrityksenä. Aina ei silti tarvitse olla kärjessä tai edes listalla, toisinaan puuttuminenkin puhuttaa, toteaa puolestaan C:n ravintoloitsija-sommelière Christina Suominen.

4 Vuodenaikaa
4 Vuodenajan Yoni Ichtertz tiimeineen

White Guide Nordic nostaa pohjoisen keittiön entistä kirkkaampaan valokeilaan ja houkuttelee matkailijoita

Ruotsalainen White Guide on rankannut ruotsalaisravintoloita jo kymmenen vuoden ajan. Aikaisemmin tänä vuonna myös Tanska sai oman oppaansa. Nyt koko Pohjoismaiden alueen kattava opas nostaa epäilemättä pohjolan keittiö- sekä saliosaamista ja upeita raaka-aineitamme yhä kirkkaampaan valokeilaan houkutellen entistä enemmän myös ruokamatkailijoita.

– White Guide Nordichan on paljon kepeämmin tehty kuin Michelin, joten siinä mielessä se toimii mielestäni loistavana matkaoppaaana. Michelin-ravintolat kun yleensä mielletään hieman liian kalliiksi ja vaikeasti lähestyttäviksi paikoiksi, Rastas kuvailee.

– On hienoa, että näitä listoja, blogeja ja arvostelusivuja on paljon. Jokainen tarjoaa eri näkökulman ja auttaa kuluttajaa ruokapaikkaa valitessa. Ne rohkaisevat myös joitakin kokeilemaan muutakin kuin sitä tuttua ja turvallista, kun he voivat lukea, että joku toinen on paikassa käynyt. Listat kertovat myös ravintoloiden tärkeydestä maan markkinnoinnissa. Huippukokit ja herkulliset ravintolat ovat osa kulttuuria ja matkailessa se ensimmäinen tai toinen asia majoituksen jälkeen, johon kiinnitetään huomiota, Christina toteaa.

Pohjola on viime vuosina jo kohonnutkin erittäin suosituksi ruokamatkakohteeksi mm. sen vuoksi, että neljä kertaa maailman parhaaksi ravintolaksi valittu tanskalainen Noma on kääntänyt katseet pohjolaan päin.

White Guide Nordic -opas julkistetaan Oslossa 15.12. ja samalla paljastetaan Top 30 Nordic -ravintolat, jotka saavat erityisnäkyvyyden oppaassa.

Kotisivu: White Guide Nordic

Suomalaisravintolat White Guide Nordic -oppaassa:

4 Vuodenaikaa, Tampere
Ask, Helsinki
C, Tampere
Chef & Sommelier, Helsinki
Demo, Helsinki
EMO, Helsinki
Farang, Helsinki
Gaijin, Helsinki
Grotesk, Helsinki
GW Sundmans, Helsinki
Hella ja Huone, Tampere
Juuri, Helsinki
Kaskis, Turku
Kosmos, Helsinki
Lasipalatsi, Helsinki
Linnan krouvi (Mustio Castle), Mustio
Luomo, Helsinki
Lyon, Helsinki
Mami, Turku
Muru, Helsinki
Nautical, Mariehamn
Nokka, Helsinki
Olo, Helsinki
Pastis, Helsinki
Pompier, Helsinki
Presto, Helsinki
Pure Bistro, Helsinki
Restaurant Välimäki, Helsinki
Rikhards Gastropub, Helsinki
Savoy, Helsinki
Sea Horse, Helsinki
SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
Silvoplee, Helsinki
Sinne, Helsinki
Sinne, Porvoo
Smakbyn, Kastelholm
Smör, Turku
Spis, Helsinki

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy