Ulkomaita myöden kiinnostusta herättänyt uutuusannos Salmon Ramen saapuu pöytään parin lautasen voimin. Pankojauhoilla leivitetty ja friteerattu katsu-lohi tarjoillaan erikseen, jotta asiakas voi dippailla näin rapsakkoina säilyviä paloja liemeen ihan omaan tahtiin.

Juuri vuoden täyttänyt Aloha Ramen on uudistanut rohkeasti annoskatrastaan. Listalta löytyy nyt sellainenkin annos-kombo, joka on kekseliäisyydessään hämmästyttänyt jopa japanilaisia ramen-kokkeja. Toisaalta valikoimaan on pärähtänyt myös hyvin perinteisiä havaijilaisia annoksia.

Aloha Ramenin keittiömestari Tam To on antanut osaavalle tiimilleen tilaisuuden näyttää kyntensä uudella listalla.

– Uudet annokset ovat oikeastaan kokonaan Juliannan ja Côngin ideoimia ja suunnittelemia. Oli hienoa, että Tam hyväksyi ne listalle ihan sellaisenaan, ravintoloitsija Kimmo Sirviö kertoo kokkikaksikosta ylpeänä.

– Meillä on todella taitavaa porukkaa keittiössä. Tällä uudella listalla on haluttukin tuoda keittiötiimin osaamista ja omaa mielenkiintoa enemmän esille, jatkaa ravintolapäällikkö Janika Honkanen.

Aloha Ramenin kokki Công Nguyen ja ravintolapäällikkö Janika Honkanen esittelevät ravintolan uusia annoksia.

Jokunen suursuosittu klassikko on listalle jäänyt, mutta muuten keittiötiimi päätti pyöräyttää valikoiman rohkeasti uusiksi.

Ulkomaita myöden kiinnostusta herättänyt uutuusannos Salmon Ramen saapuu pöytään parin lautasen voimin. Sirviön japanilaisilta keittiöammattilaisilta kuuleman mukaan lohta ei Japanissa ole keksitty rameniin ripsautella, mutta Aloha Ramenissa eväkäs yhdistetään liemiherkkuhin peräti yllätyksellisen rapsakalla tavalla.

– Annokseen kuuluu japanilaisittain pankojauhoilla leivitettyä ja friteerattua katsu-lohta. Lohi tarjoillaan erikseen, jotta sen rapsakkuus säilyy. Asiakas voi dippailla paloja sitten itse liemeen, keittiön vuoropäällikkö Julianna Hirvijärvi valottaa.

– Ramenin liemi on keitetty lohenruodoista, mutta siitä löytyy lisäksi vähän kanaa, possua ja talon omaa kimchiäkin, kuvailee Hirvijärvi ja kertoo kimchin fermentoituneen 2 viikon ajan.

Ramen-komeuden kruunaavat naruto-kalakakku sekä soijamarinoitu kananmuna.

Listan perinnerintamaa edustaa Loco Moco, jonka moni havaijilainen tempaisee heti aamusta. Riisin ohella annoksessa on tuhti jauhelihapihvi päällään paistettu kananmuna. Pohjimmaisena piilee siitakesienestä valmistettu kastike, joka yllättää maistelijansa pihviä palastellessa ja maistaessa.

– Havaijilla tämä on sellainen perinteinen annos, jota voidaan syödä aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Tämän halusimme tuoda myös Tampereelle, Hirvijärvi kertoilee innostuneena.

Loco Moco on perinteinen havaijilainen annos, jonka sikäläinen herkkusuu voi haukkailla joko aamiaiseksi, lounaaksi taikka vaikka nautiskella viimeiseksi illalla.

Esimerkiksi oluttuopposen tai kombuchan kaverina naposteltavaksi tai vaikkapa aterian alkuun jaettavaksikin sopii Mochiko Chicken, japanilaiseen tapaan riisijauhoilla leivitettyä kanaa chipotle-dipin kanssa.

Mochiko Chicken eli japanilaiseen tapaan riisijauhoilla leivitettyä kanaa chipotle-dipin kanssa.

Vuoden kuluessa Aloha Ramen on löytänyt tiensä monien ja monenikäisten asiakkaiden sydämiin vatsan kautta.

– On ollut hienoa huomata, että iso kanta-asiakaskunta on ottanut omakseen tämän paikan. Aluksi ikähaarukka oli ehkä vähän kapeampi, mutta nykyään näkee paljon esimerkiksi perheitä, joiden aikuiset lapset tuovat vanhempiaan syömään. Kun he kehuvat ruokaa, niin siitä tulee aina tosi hyvä fiilis, Janika Honkanen kertoo hymyillen.

Aloha Ramen, Tuomiokirkonkatu 40

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Aloha Ramen on saanut terassin, jolla voi ruokailla koko listan mitalta.