KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY
kauko-royhka

Kesällä Tampereella keikkaillut Kauko Röyhkä ei palaa kaupunkiin tyhjin käsin vaan kiertueella kulkee mukana uusi kirja ja live-levy. Keikkapaikkana on Tampereen tullikamarin Pakkahuone 19.9.

Kauko Röyhkältä syksyllä kirja, kiertue ja livelevy

Kauko Röyhkältä ilmestyy kuluvan syksyn aikana uusi romaani Poika Mancini sekä viime vuoden paluukeikoilta nauhoitettu Kauko Röyhkä & Narttu -livealbumi Pois valoista. Tämän lisäksi suomalaisen rockmusiikin legenda nähdään mittavalla konserttikiertueella Suomessa, joka alkaa 14.9. Porvoon Taidetehtaalta ja päättyy lokakuun 10. Helsingin Tavastia-klubille.

Ennakkomakua kaikista kolmesta on saatavilla 12.9. Helsingissä Bar Loosessa, jossa juhlistetaan molempien julkaisuiden ilmestymistä. Liken, Svart Recordsin ja Bar Loosen afterwork-tapahtuma alkaa kello 17 Kauko Röyhkän haastattelulla. Sen jälkeen esiintyvät Anna Inginmaa sekä Kauko Röyhkä soolona.

Poika Mancini on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saaneelle, omaelämäkerralliselle Miss Farkku-Suomi -romaanille. Kaunis nuori Mancini saapuu Ouluun kuin tyhjästä hurmaamaan tytöt ja kasaamaan itselleen bändin. Kaikki uskovat, että Mancinista tulee tähti. Nuori sankari osoittautuu kuitenkin desperadoksi, joka asettaa esteitä oman menestyksensä tielle.

Kauko Röyhkä & Nartun Pois valoista – live 2012 julkaistaan 8. syyskuuta. Albumilla mukana ovat useimmat yhtyeen klassikkobiiseistä ja muutamia vähemmän tunnettuja helmiä. Niin livelevyllä kuin tulevalla konserttikiertueella bändissä ovat Kaukon lisäksi mukana Tommi Viksten (kitara), Jarmo Heikkinen (kitara), Heikki Tikka (rummut), Mats Huldén (basso) ja Pekka Gröhn (koskettimet). Rajoitettu ensipainos sisältää lisäksi bonuskappaleet Maa on voimaa ja Preerian kuu.

Ensimaistiaisena albumilta julkaistaan nimikappaleesta Pois valoista tehty musiikkivideo, jonka on toteuttanut Olli Hurskainen. Video on katsottavissa osoitteessa: http://youtu.be/UPqKDQJxetI

Soundi-klubi aloittaa komeasti: Pakkahuoneella soittavat Kauko Röyhkä & Narttu, Radiopuhelimet ja Risto

Suurin suomalainen rocklehti Soundi ja Tampereen aktiivisin elävän musiikin ravintola Klubi aloittavat yhteistyön. Ensimmäinen Soundi-klubi järjestetään juhlavasti 1200 henkeä vetävässä Pakkahuone-tilassa. Laadukas ja yllättävä kotimainen rock raikaa torstaina 19. syyskuuta.

Kauko Röyhkä & Narttu kiertue 2013

14.09. Porvoo, Taidetehdas

18.09. Espoo, Sellosali

19.09. Tampere, Pakkahuone

20.09. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

21.09. Turku, Logomo

26.09. Kuopio, Henry´s Pub

27.09. Oulu, Club Teatria

28.09. Kajaani, Balls

03.10. Jyväskylä, Lutakko

04.10. Mikkeli, Naisvuoritalo

05.10. Helsinki, Tavastia

LUE MYÖS

Klubin ravintola Tampereella

Klubin ravintola Tampereella sai uudet kasvot – keittiön maut loihtii jatkossa Brocco Catering

Tampereen Tullikamari siirtyy vappuna uuteen ruoka-aikakauteen. Keittiön ottaa haltuunsa tamperelainen catering-alan yritys Brocco, joka loihtii jatkossa niin lounaat, brunssit kuin kesän terassiherkut sekä huolehtii...
KEIKAT: Tullikamarin Pakkahuone ja Klubi

Lauantaibrunssi Tampereella: Muikea dj-musiikki Klubin Aamiaisklubia lauantaisin

Klubilla on jo pitkät perinteet brunssityyppisten ruokapaikkojen joukossa. 2009 kesästä lähtien  Aamiaisklubit ovat tarjonneet lauantaisin kattavat buffet-pöydän antimet. Talon erikoisuus on dj-musiikki, joka luo...