Napapiirin kuhaa kuningasravun, paistettuna ynnä revittynä sekä pyreenä lautaselle asetellun sellerin ja fermentoitujen karviaisten kanssa.

Suomen Gastronomien Seuran myöntämän Vuoden ravintola 2018 -tittelin Kaskikselleen keittänyt Erik Mansikka kävi keittiömestarivierailulla Lapland Hotels Tampereen Kitchen & Bar Dabbalissa. Mansikka maakaroi Dabbalin pohjoisista raaka-aineista kaskismaisen menukokonaisuuden, joka on nautiskeltavissa vielä koko marraskuun ajan.

Maanmaineikkaaseen ja varauskalenteriltaan täyteläiseen Kaskikseen ei saa pöytää kuukauden sisään, mutta Mansikka on onneksi maisteltavissa koko marraskuun ajan myös Dabbalissa, jossa Kaskismenu marssittaa lautasille mm. Inarin siikaa, napapiirin kuhaa ja kuningasrapua sekä hirvicarpacciota.

Vuoropäällikkö Matias Kunnari

Vierailun suunnittelu alkoi jo puolisen vuotta sitten, mutta varmistui elokuun alkupuolella. Mansikan luoma Kaskismenu on laadittu Dabbalissa käytössä olevista raaka-aineista, joita virtaa ravintolaan runsaasti pohjoisen pieniltä toimijoilta, niin metsästäjiltä, kalastajilta kuin porotilallisiltakin. Menu on siis ehtaa Kaskista lappilaisista mauista operoituna.

– Mansikka sai saatavilla olevista pohjoisen raaka-aineista listan, jonka pohjalta hän suunnitteli menun. Oli hienoa nähdä uusia valmistustapoja jo itselle tutuista raaka-aineista. Huomasin, ettei ruoan tekemisen tarvitse olla mitään monimutkaista, kunhan perusasiat ja raaka-aineet ovat kunnossa, keittiömestari Janne Kostamo kuvailee.

Dabbalin koko keittiötiimi on ollut uusiin keittiömestarivierailutuuliin tyytyväinen.

Kaskismenun kaskinauriilla kruunattu hirvicarpaccio.

– Keittiömestarivierailut ovat mielenkiintoisia, sillä niissä on aina tilaisuus oppia toinen toisiltamme. Miten eri tavalla voidaan tehdä ruokaa ja luoda annoksia. Esimerkiksi fermentoitu karviainen oli minulle uusi raaka-aine, samoin kokonaisena kypsennetty, revitty selleri. Repimisellä saa hienoa kontrastia annokseen, alusta asti Dabbalin keittiössä vaikuttanut vuoropäällikkö Matias Kunnari toteaa asiasta innostuneena.

Keittiömestari Erik Mansikan viiden ruokalajin Kaskismenu on saatavissa Dabbalissa marraskuun loppuun asti. Kaskismenun hinta on 69 € ja siihen suunnitellun viinipaketin 40 €.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

VARAA PÖYTÄ

Kaskis on Vuoden ravintola 2018