HUOM! Kajon lounas on tauolla (tieto 18.4.2019)

Puuhiiligrilli on Kajon keittiön sydän, jonka hehkusta monet raaka-aineet ammentavat avotuliaromia.

Tampereella ei ole montaa huippuravintolaa, jotka lounasta tarjoavat. Kajo on yksi harvoista. Sen seesteinen lounaslumous vaikuttaa kertalaakista moniin niin, että suuntima Rautatienkadulle otetaankin taajaan tahtiin.

– Tänne tullaan irtautumaan arjesta. On ihan sama, nauttiiko kolme, kaksi vai yhden ruokalajin. Idea on se, että tänne tullaan rauhassa ja ollaan rauhassa, salivelho Marko Simunaniemi summaa.

Lounaalla on aina tarjolla alkuruoka, kaksi pääruokavaihtoehtoa ja jälkiruoka. Pääruoista voi valita liha- tai kasvisannoksen. Annoskimara elää sen mukaan, mitä hyvää ja tuoretta juuri kyseiselle päivälle on saatu. Siksi Kajo pääseekin sujauttamaan lounasmenun kotisivuilleen aina vasta kyseisen päivän aamuna. Se tuo lounaalle tiettyä yllätysmenun tunnelmaa, sillä monikaan asiakas ei edes katso annosvalikoimaa etukäteen. Vaikka joidenkin muiden ravintoloiden kohdalla saatetaan tiirailla hyvinkin tarkkaan, milloin kyseiseen ravintolaan lounaalle lähdetään, on Kajon asiakkailla ilmeinen luottamus siihen, että kaikki on suunmyötäistä ja tunnelma kohdillaan.

– Meillä käy paljon lounasvieraita, jotka eivät selvästikään tiedä etukäteen, mitä meillä on tarjolla. Kaikki eivät edes halua kuulla sitä, vaan pyytävät vaan suoraan päivän menun joko kasvis- tai lihapääruoalla. Meille tullaan siis varmasti paljon myös fiiliksen ja mukavan lounashetken takia, mutta toisaalta asiakkailla tuntuu olevan myös luottamus meidän tekemiseemme. Se on todella siistiä!

Lounas on myös keino kurkata keittiön tulevia annosaivoituksia jo etukäteen.

– Pojat koeajavat lounaalla esimerkiksi tulevien listojen annoksia. Saatamme myös ottaa joltain lähituottajalta ensin pienen erän raaka-ainetta ja testata sen toimivuutta lounasannoksissa, Simunaniemi valottaa.

– Ja jos olemme esimerkiksi saaneet joitain erikoisleikkuita, niin kokeilemme myös niitä lounaalla. Ostamme ruhot yleensä aina kokonaisuudessaan, joten niistä löytyy monenlaisia lihoja, keittiötaituri Veli-Matti ”Vellu” Lampinen komppaa.

Lounaalla mallaillaan annosmauille myös uusia viinejä, mikä ilahduttaa monia kanta-asiakkaita. Oma uusi viinimielitietty saattaa vaikka päätyä viinivalikoimaan pitemmäksikin aikaa.

– Joka toinen lounasvieras ottaa pienen lasillisen viiniä. On todella hienoa, että lounaasta osataan jo nauttia ateriana. Nähdään se ruokailuna, ei vain ravintona, Simunaniemi toteaa tyytyväisenä.

Kajo tarjoaa lounasta keskiviikosta perjantaihin klo 11-14. Perjantailounas on erityisen suosittu, joten mikäli mielii Kajon antimien äärelle juuri silloin, kannattaa tehdä pöytävaraus. 

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Varaa pöytä

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Kajo x Runar – pitkä yhteistyöillallinen cocktail-parituksin 17.4. ja 18.4.

Kajo juhlii 6-vuotissynttäreitäan upean yhteistyön merkeissä, kun Bar Runar saapuu Tampereelle huhtikuussa. Helsinkiläiset baarimestarit Joona Muittari ja Jesse Halt yhdistävät cocktailit Kajon annosmakuihin tyylillä...

Kovan luokan keittiömestarit liha-asialla – dry aged -pihattopossua ravintolakeittiöihin

Joint by Joint Meat Corp. on kahden keittiöammattilaisen pyörittämä raakakypsytettyihin lihoihin erikoistunut yritys. Polttoaineena toimii palo kehittää uutta ja jalostaa hyvästä huikeaa.
Pizzaravintola Tampere - Puisto

Näissä ravintoloissa Tampereella ruoka valmistuu avotulella tai grillaten

Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa.

LOS POLLOS BAR & GRILL RAVINTOLA DABBAL RAVINTOLA SAIVO BODEGA SALUD RAVINTELI HUBER RAVINTOLA PUISTO KAJO RAVINTELLI BERTHA