Gastropub Tuulensuussa herkutellaan jälleen hurmaavilla sekä runsaslukuisilla klassikkojuustoilla jokasyksyiseen tapaan 17.–30.10.2019. Tapahtuma huipentuu juustobuffaan 30.10.

Tuulensuussa on tälläkin kertaa tarjolla erityisen kattavasti ranskalaisia vuoristojuustoja, kuten esimerkiksi Comte, vuoristojuustojen kruunaamaton kuningas 1200-luvulta, kova pastöroimaton lehmänmaitojuusto Jurasta. Juustoon käytettävää tuoretta lehmänmaitoa ei saa kuljettaa 25 kilometriä kauempaa juuston tuotantopaikkaan. Erittäin paikallisesta tuotteesta on siis kyse.

Juustot on onnistuttu hommaamaan Tampereelle monen vuoden kokemuksella.

– Hyvän yhteistyökumppanin ja oman kiinnostuksen avulla, lisää ravintoloitsija Sami Lappalainen.

Täman vuoden juomavinkkinä hän haluaisi korostaa belgioluiden ja ranskalaisten viinien lisäksi aitosiidereitä niin Ranskasta kuin Suomestakin. Suomesta Lappalainen mainitsee hyvänä paikallisena esimerkkinä kotimaisia luomusiidereitä tuottavan Terissaaren Akaasta.

Tuulensuun juustoviikot huipentuvat juustobuffaan.

JUUSTOVIIKOT 17. – 30.10. 2019

ABONDANCE TOUPIN: Puolikova rustiikkinen lehmänmaitojuusto Mont Blanc vuoren läheltä.

APPENZELLER EXTRA: Pitkään kypsytetty ja puolikova Sveitsiläinen juusto lehmänmaidosta.

BANON DE CHEVRE: Vuohenmaidosta valmistettu pehmeä juusto Provencesta ja Meri- Alpeilta.

BLEU D’AUVERGNE NOUAILLE: Lehmänmaidosta valmistettu puolipehmeä ja voimakas suolainen sinihomejuusto Rhônesta.

BLEU DE CHEVRE: Vuohenmaidosta valmistettu puolipehmeä sinihomejuusto.

BREBIOU: Pastöroidusta lampaanmaidosta valmistettu pehmeä ja mieto juusto Pyrenneiltä.

BREBIROUSSE D’ARGENTAL: Pastöroidusta lampaanmaidosta valmistettu valkohomejuusto Rhônesta.

BREZAIN: Pastöroidusta lehmänmaidosta valmistettu puolikova savujuusto Savoiesta.

BRIE DE MEAUX ODEON: Lehmänmaidosta tehty valkohomejuusto Meaux:n kylästä Brien maakunnasta. Kaikkien briejuustojen äiti josta ensimmäiset maininnat jo vuodelta 774 jolloin Kaarle Suuri ihastui siihen.

BRILLAT SAVARIN AFFINE: Pehmeä, valkohomeinen, pastöroitu lehmänmaitojuusto Normandiasta. Nimetty kuuluisan ruokakirjailijan herra Brillat-Savarinin mukaan.

CAMEMBERT LE RUSTIQUE: Valkohomeinen ja pehmeä, pastöroidusta lehmänmaidosta, Normandiasta Calvadoksen maakunnasta.

CANTAL: Ikivanha lehmänmaidosta valmistettu kova juusto Rhônesta.

COULOMMIERS: Pehmeä valkohomeinen lehmänmaitojuusto Ile-de-Francen alueelta. Juusto on tuotteena jopa vanhempaa perua kuin kuuluisampi serkkunsa Brie.

COMTE: Vuoristojuustojen kuningas 1200-luvulta. Kova pastöroimaton lehmänmaitojuusto Jurasta. Juustoon käytettävää tuoretta lehmänmaitoa ei saa kuljettaa yli 25 kilometriä juuston tuotantopaikkaan. Autonrenkaan kokoinen, käsintehty juustokiekko oli aikoinaan kokonsa puolesta mahdollista varastoida myös pitkän ja lumisen talven ajaksi.

GOURGANDINE DE BEAUJOLAIS: Puolikova lehmänmaitojuusto Vercorsin vuoristoalueelta Ranskasta. Valeltu kahdesti viikossa Beaujolais-viinillä.

LIVAROT PLESSIS: Puolipehmeä ja aromaattinen lehmänmaidosta valmistettu punahomejuusto Normandiasta. Sidottu ympäri tunnusomaisesti viidellä nauhalla.

MORBIER AU LAIT CRU: Juran alueen Morbier-kylästä kotoisin oleva pehmeähkö, pitkään kypsytetty ”tuhkaraitajuusto”. Valmistetaan pastöroimattomasta lehmän maidosta.

MUNSTER ERMITAGE: Pastöroimattomasta lehmänmaidosta valmistettu puolipehmeä, oranssikuorinen, ”pesty”juusto Alsacesta.

POULIGNY SAINT PIERRE: Pastöroimattomasta vuohenmaidosta valmistettu pyramidin muotoinen juusto Loiresta.

ROQUEFORT MARIVAL: Pastöroimattomasta lampaanmaidosta valmistettu sinihomejuusto Etelä-Ranskasta Aveyronin alueelta. Juusto altistetaan luolien luonnolliselle homeitiö-kannalle ja se myös kypsytetään luonnonluolissa. Ranskan juustojen vanhin alkuperäsuojamerkintä vuodelta 1925.

SAINT MARCELLIN COLOMBE: Pehmeä ja lempeän aromaattinen lehmänmaitojuusto Iseren alueelta Alppien juurelta.

SAINT NECTAIRE: Kermaisen pehmeä pastöroimaton lehmänmaitojuusto Rhônesta. Kypsytetään useita viikkoja olkimaton päällä.

TOMME DE CHEVRE: Pastöroimattomasta vuohenmaidosta valmistettu puolikova ja voimakkaan makuinen herkku Savoiesta.

BEURRE BEILLEVAIRE CROQUANT: Bretagnelainen pastöroimattomasta maidosta tehty huippuluokan artesaani voi. Suolattu Noirmoutierin suolankukalla.

Huom! Juustot voivat loppua tai vaihtua teeman aikana.

 

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY