Säpinäisestä ja monimuotoisesta työtemmellyksestä intoutuva Juuso Viira sukelsi Olympia-korttelin tiimiin. ”Tässä pääsen käyttämään omaa osaamistani entistä monipuolisemmin. Paketti kehittyy ihan koko ajan, eikä tosiaankaan käy tylsäksi”, Viira kuvailee innoissaan.

Juuso Viira otti intopiukeana vastaan pestin Olympia-korttelin ravintolapäällikkönä. Paikka on ollut Viiralle varsin tuttu asiakkaan näkökulmasta jo ravintolakokonaisuuden alkumainingeista asti niin ruoka-, juoma- kuin keikkarintaman osaltakin. Silti paketti pääsi yllättämään monipuolisuudellaan.

Viiralla on laajasti kokemusta sekä majoitus-, baari-, ruokaravintola- että elämyspalveluista ja niin pienistä kuin suuristakin taloista. Säpinäisestä ja monimuotoisesta työtemmellyksestä intoutuva mies sukelsikin täpinöissään Olympia-korttelin tiimiin.

– Elän haasteista ja työn monipuolisuudesta. Alhaalla Muusassa voi olla rauhallinen ravintolailta, mutta sitten yläkerrassa alkaakin iso tilaisuus ja saan kiitää ympäri taloa nappi korvassa. Olen kerinnyt tekemään yhden vuoron Tiimassakin. Täällä saan käyttää omaa osaamistani entistä monipuolisemmin. Paketti kehittyy ihan koko ajan, eikä tosiaankaan käy tylsäksi, Viira kuvailee innoissaan.

– Sopivin sana Olympia-korttelia kuvaamaan on varmaankin ”kattava”. Tiesin jo ennestään, että täällä on pubia, ravintolaa, keikkapaikkaa ja salakapakkaa, mutta paikan monipuolisuus yllätti silti. Etenkin erilaiset yksityistilaisuudet. Yksityisenä toimijana voimme järjestää joustavasti monenlaisia kokonaisuuksia.

Olympia-kortteli onkin asiakkailleen aarrearkkumainen kokonaisuus, josta avautuu alati uusia puolia visiittitarkoituksen teemasta riippuen. On baaria, brunssia, keikkaa, salakapakka-cocktaileja, kesäkauden salaista sisäpihapuutarhaa ja kesähotellia, sekä tietenkin eettistä syötävää monin makukimaroin. Kaikkea mahdollista ja epäilemättä mahdottomaksikin luultua voidaan operoida myös niiden yksityistilaisuuksien muodossa. Tapahtumien ja touhujen kaavailulle antaa rajat ainoastaan mielikuvitus, jota Olympia-korttelin joukkueella piisaa kuin vappupalloja katossa niin yksityisten kekkerien kuin kaikille avoimien tilaisuuksien osalta.

– Tässä pitääkin ajatella vähän boksin ulkopuolelta. Meillä on runsaasti erilaisia tiloja ja haluamme, että ihmiset viihtyvät täällä. Haluamme yhdessä tehdä ja kehittää monipuolisesti myös hyvin erilaisia kulttuuritapahtumia. Kaikki ei ole pelkästään siitä myynnistä ja numeroista kiinni.

Tiimin tinkimätön suhtautuminen laatuun eettiset asiat tiukassa tähtäimessä säilyttäen tekee Olympia-korttelista sellaisen idean, paikan ja tuotteen, jonka takana Viira voi seistä täysillä tuulettaen.

– On esimerkiksi ihan sama valmistetaanko ruoka tähän Muusaan, artisteille bäkkärille, cocktail-paloina, buffana tai lautastarjoiluna vaikka yli 100 henkilölle yläkerran saliin, niin laatu on aina tosi kova. Ruoka on kaiken lisäksi innovatiivista ja hyvien eettisten arvojen pohjalta tehty. Ne arvot ovat läsnä kaikessa arkitekemisessä, pienissä ja isoissa asioissa, vaikka sitä ei niin esille tuodakaan, Viira summaa työkavereitaan kiittäen.

– Parasta täällä onkin tämä työporukka. Näin huikeiden ja samanhenkisten ammattilaisten kanssa on hienoa päästä tekemään töitä. Olemme kaikki erilaisia persoonia ja välillä eri mieltäkin asioista, mikä tietenkin pitää kehitystä yllä. Se punainen lanka on kuitenkin kaikilla aina sama.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY