Sunnuntaibrunssi katetaan Tammerin ihastuttavaan juhlasaliin.
Sunnuntaibrunssi katetaan Tammerin ihastuttavaan juhlasaliin.

Solo Sokos Hotel Tammerin brunssilla lauantaina 29. ja sunnuntaina 30.11. on laadukkaan ruoan lisäksi tarjolla myös ensiluokkaista muotia.

Tammerin brunssi toteutetaan nyt poikkeuksellisesti sekä lauantaina (loppuunmyyty) että sunnuntaina, ja brunsseja tähdittävät Jukka Rintalan luomukset. Brunssit tarjoillaan klo 12–14, jonka aikana nähdään myös muotinäytös. Pop-up -myymälä on avoinna klo 10 alkaen.

– Fashion-brunssimme on ainutlaatuinen tilaisuus nauttia samanaikaisesti upeasta muodista ja tasokkaasta ruoasta. Brunssin yhteydessä toteutetaan vanhan ajan tyyliin salonkimuotinäytös, jossa mallit esittelevät Jukka Rintalan kauniita pukuja juhlasalia kiertäen. Fashion-brunssi on osoittautunut erittäin kiinnostavaksi, ja paikkoja onkin enää vapaana vain sunnuntaille, kertoo hotellinjohtaja Irmeli Puolanne Tampereen Sokos Hotelleista.

Muotitaiteilija Jukka Rintala on paikalla muotinäytöksessä esittelemässä talvimallistoaan, jossa sädehtivät talven juhla-asut. Näytöksessä on myös vaatteita arkeen ja takkeja talven kylmyyteen. Taiteilijan tyylikäs ja lennokas kädenjälki näkyy näissäkin vaatteissa, sillä hän haluaa ripauksen glamouria myös arkivaatteisiin. Tähtivieraana taas sädehtii ihastuttava sopraano Angelika Klas.

Syksyllä 85 vuotta täyttäneen hotelli Tammerin kunniaksi brunssin menu on laadittu vuoden 1939 ruokalistaa mukaillen. Ruokalistan kirjoitusasu ja gastronominen järjestys ovat suoraan hotellin vuoden 1939 ruokalistalta, jolla komeili jopa 264 ruokalajia.

– Keittiömme tarjoilee ylpeydellä oman näkemyksensä vuoden 1939 ruokalistan herkuista. Runsaan brunssibuffet’n klassikoita ovat esimerkiksi lohi hyytelössä, vasikanpaisti kurkkusalaatin kera, hyytelöporsas, mausteruohomunakas ja sinitaimen voin kera. Brunssin kruunaavat makeat klassikot, kuten Suzette-ohukaiset ja päärynä-gratin, kuvailee keittiöpäällikkö Tom Lindqvist.

Brunssin menu kokonaisuudessaan:Fashion-brunssi Menu

Sunnuntain Fashion-brunssin hinta sisältäen lasin Jukka Rintala -kuohuviiniä 39 €.

Myös pelkkää muotinäytöstä voi mennä katsomaan ja nauttimaan samalla lasillisen kuohuviiniä. Näytös ja lasillinen 15 €. Esitys alkaa noin klo 12.45.

Lippuvaraukset Solo Sokos Hotel Tammerin vastaanotosta p. 020 1234 632 tai tammer.tampere@sokoshotels.fi

Ravintolan kotisivut:

Ravintola Tammer