Supersuosittu, kriitikoiden ja katsojien ylistämä Hullu palaa taas lavalle yleisön pyynnöstä ja lähtee vuonna 2022 myös Suomen kiertueelle. Esitys on tarina siitä, kuinka järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin.

Juha Hurmeen tositapahtumiin perustuvasta romaanista tehty teatteriesitys kurkottaa meille jokaiselle tutun suolammen pintaan ja sukeltaa omaa kuvajaista syvemmälle, ihmisen mielen sopukoihin. Se kertoo kuinka katkonainen työmatka päättyy antikvariaatin kautta hullujenhuoneelle, ja matkalla minä putoilee pieninä palasina polun varrelle.

Hullujenhuoneella on metkaa, ja hullut vaikuttavat usein jopa terveemmiltä ja kuin järkevät.  Se on ympäristö, jossa nukkumapaikka, ruokapaikka, tupakkapaikka ja myös oma paikka pitää harjoitella löytämään uudelleen – omin avuin, omin jaloin.

”JUHA HURMEEN HULLU VIE IHMISMIELEN HÄMÄRIIN SYVYYKSIIN JA TUO TAKAISIN VALOON.”

Tuula Viitaniemi / YLE, 5.4.2017

Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
Musiikin sävellys Arto Piispanen
Pukusuunnittelu Henna Mustamo
Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Rooleissa Antti Laukkarinen, Antti Mankonen ja Kaisa Sarkkinen

 

 

Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


Hullu

 ke 11.5. / to 12.5. / (la 14.5. 17:00)
 19:00
 Hintaluokka: Peruslippu 26,50 € 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Teatteri Telakka

Teatteri Telakka
 Tullikamarin aukio 3
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Kulttuuritalo Telakan terassilla ja ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

Ravintolaesittely: Telakka