Uxila Exile -yhtyeen jazzkeikat Tampereella
Uxila Exile -yhtyeen jazzkeikat Tampereella

Eclipse Jazz Club tuo Kulttuuriravintola Kiveen, aivan Tampereen ydinkeskustaan, kotimaisen jazzkentän parhaita esiintyjiä sekä huippuluokan ulkomaisia vieraita. Konsertteja on järjestetty syksystä 2017 alkaen.

Tiistaina 14.9. klubilla nautiskellaan Uxila Exile -yhtyeen tuoreista hedelmistä. Orkesteri kunnioittaa ensi perjantaina julkaistavaa singleään esiintymällä Tampereen Teatterilla, Kulttuuriravintola Kivessä. Konsertti toteutetaan voimassa olevien yleisörajoitusten mukaisesti.

Illan aikana kuullaan nykyjazzin, kokeellisen rytmimusiikin ja jazzin perinteiden äänimaailmoja. Vibrafonisti-säveltäjä Ilkka Uksilan mukana tässä musiikillisessa maanpaossa (eng. exile) ovat virtuoottinen Tomi Nikku (tpt), vakuuttava Joonas Tuuri (bass) ja svengaava Ville Luukkonen (drs). Yhtyeen musiikkia innoittavat mm. elokuvista ja kirjallisuudesta lainatut kertomukset sekä Uksilan omat havainnot. Vahvoihin mielikuviin nojaavat sävellykset ovat utuisia mutta samalla eheitä, useimmiten lempeitä tulkintoja siitä, miltä tarinoiden vangitut hetket todella kuulostavat.

 

Tapahtuma > Jazz


Jazz Club Kivi: Uxila Exile

 ti 14.9.
 19:30
 Hintaluokka: Peruslippu:17,50 € 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Kulttuuriravintola Kivi

Kulttuuriravintola Kivi
 Kivi Keskustori 2
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Kulttuuriravintola Kivi Ravintolaesittelyssä