nomu japas seurue kohokohdat

Mitä maistella pikkunälän iskiessä kesken illanvieton tai halutessaan napostella seurustelun lomassa muuten vain? Ei välttämättä tapaksia vaan japaksia. Izakaya Nomu on laajentanut annosvalikoimaansa entistä helpommin haukkailtaviin japanilaisiin pikkusyötäviin, japaksiin.

japas jono nomu kohokohdat
Izakaya Nomu – Japaksia rotwallilla

– Japakset ovat tavallaan läpileikkaus koko ruokalistastamme, sillä niistä löytyy kaikkia samoja raaka-aineita ja makuja kuin normaalikokoisista annoksistammekin, keittiöpäällikkö Anni Myllymäki kuvailee pikkupurtavia.

Pari 3 euron hintaista japasta topistaa nälkää jo kummasti, mutta halutessaan niitä voi pistellä menemään useampiakin. Japaksien haukkailu on myös näppärä keino tutustua Nomun makumaisemaan.

Pikkusuolaisten palan painikkeeksi sopii ehkä osuvimmin olut. Loogisesti japanilainen sellainen, vaikka muunmaalaisiakin mallasjuoma-arsenaalista löytyy. Japanilaisista olutmerkeistä edustettuina ovat mm. Asahi, Sapporo, Kirin ja Iki. Lisäksi on eteläkorealainen Hite. Nomun hanasta valuteltava Asahi on ravintoloitsija-keittiömestari Leo Suzukin tuntuman mukaan suosituin olutmerkki Japanissa nykyään. Ja Japanilaista hanaolutta ei muuten ainakaan Tampereella muualta löydy, eikä välttämättä Helsingissäkään kuin yhden paikan verran.

Japanilaisia pienpanimo-oluitakin Suzuki mielellään Suomeen tuottaisi, mutta se on osoittautunut haasteelliseksi lainsäädännön takia. Eipä ihme, että joitain japanilaisia oluita valmistetaan omalla reseptillä Saksassa ulkomaisia markkinoita varten.
japas olut kohokohdatjapas 3 kohokohdatVaikka japanilaisia pienpanimoherkkuja paitsi joudutaankin jäämään, niin niiden sijaan kotimaisia pienpanimotuotteita listalla komeilee niin Pyynikin Käsityöläispanimolta kuin Nokian Panimoltakin.

– Halusin valikoimaan myös paikallisia oluita jo ihan senkin takia, sillä meillä käy myös ulkomaisia asiakkaita. Heitä kuitenkin kiinnostaa paikalliset tuotteet, Suzuki kertoo.

nomu olut japas kohokohdat

Nomun annokset ovat mainiosti mallasjuoman seuraksi sopivia, erityisesti lihaisat grillatut maut. Olut ja sushikin sopivat muuten hyvin yhteen. Olutta Suzuki kertoo Japanissakin sushin kumppanina paljon juotavan. Mikäli et ole vielä kokeillut, niin kannattaa makustella esimerkiksi sushin sekä raikkaan hedelmäisen lagerin tai vehnäoluen yhdistelmää. Viiniäkin toki juomavalikoimasta löytyy.

Ja mikäli mielii maistella viskiä jälkihyväksi, sitäkin valikoimasta löytyy eri ikäluokissa, kuten esimerkiksi maineikas 10-vuotias single malt Nikka Yoichi.

Lue lisää: Siivet ja sarvet – Japanilaisen Nomun salissa leiskuvat liekit ja tuopeissa säkenöi Sapporo

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

japas 2 nomu kohokohdat

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY