hotpot-purebite

hotpot-purebite2Purebiten hot pot -buffet on saavuttanut sellaisen suosion, että sitä saa nyt ravintolassa sen jokaisena aukiolopäivänä.

– Aikaisemmin meillä on ollut tapana pistää padat porisemaan vain viikonloppuisin. Nyt tätä herkkua on mahdollista nauttia joka päivä paitsi arkilounaan aikaan, kertoo ravintoloitsija Markus Pajunen.

Hot potille suositellaan kuitenkin tultavan vain viimeistään päivää ennen ruokailua tehtävällä pöytävarauksella ja minimissään kahden henkilön seurueella.

Purebite avasi 2014 aivan Koskikeskuksen ja Ilveksen naapuriin.

– Tarjoamme kevyttä ja puhdasta ruokaa, joka on terveellisyydestään huolimatta ennen kaikkea makunautinto. Annokset valmistamme alusta asti itse pääosin kotimaisia raaka-aineita hyödyntäen ja lähituotteita suosien, emmekä lisää valkoista sokeria tai vehnäjauhoja edes leivonnaisiin. Suuri osa annoksistamme on myös gluteenittomia.

Ravintolaan kannattaa suunnata myös sunnuntaisin. Silloin ravintolassa herkutellaan brunssilla koko aukiolon ajan.

– Lisäksi sunnuntaisin myydään avatut viinipullot tyhjiksi puoleen hintaan niin kauan kuin tavaraa riittää. Muitakin tarjouksia saattaa löytyä pyhisin, Markus vinkkaa.

hotpot-purebite3

Teksti: Toni Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Purebite viinit

[SUNNUNTAISIN] Purebiten viinisunnarit

Purebite on avoinna sunnuntaisinkin ja silloin kuluneen viikon aikana avatut viinit myydään poistohintaan. Sunnareiden aikana makoisaa viikonloppua voi viettää erittäin edullisin juomin, sillä aikaisemmin viikolla avatut...
Purebite Tammela - Ravintola Tampereella

Purebite Tammela avautui – uusi ravintola myös viikonlopun illanistujaisiin

Tammela on saanut oman, odotetun Purebitensa. Purebite Tammela palvelee lounaasta illalliseen, mutta on myös seurusteluun ja illanviettoon sopiva paikka pikkusyötävineen. Tammelan puistokatu lukeutuu jo Tampereen...

Pikkujoulut Purebitessa – Koko ravintola pienellekin porukalle omaan käyttöön viikonloppunakin

Moni etsii seurueilleen kabinettitiloja, mutta koko ravintolankin voi saada yksityiskäyttöön veloituksetta melko pienellekin porukalle – ja aivan kaupungin ytimessä. Purebitessa yli 15-henkinen ruokaileva ryhmä...