oconnells-simon
Hopinaattorin säiliöön on sujautettu tällä kertaa cantaloupe-melonia, kookosta ja persimonia. Simon Fosterin asiakkaat ovat innoissaan uudesta tavasta maustaa olutta.

Irlantilaispub O’Connell’sin huippu-uutuus on Hopinaattori eli mauntehostushana. Kyse on mielenkiintoisesta uudesta menetelmästä voimistaa oluen omia makuja tai tuoda siihen esimerkiksi lisää raikkautta. Vempele on ainoa laatuaan Tampereella.

– Säiliöön laitetaan erilaisia raaka-aineita, esimerkiksi hedelmiä, olutta maustamaan. Säiliön vetoisuus on noin 2 litraa olutta. Huomasimme, että cantaloupe-meloni ja kookos sopivat hyvin tälle oluelle, ananas taas ei, ravintoloitsija Simon Foster kuvailee hanassa tällä hetkellä olevan BrewDogin Ace of Chinook Session IPA -oluen maustamista.

oconnells-olutHopinaattorin idea on vähän sama kuin kuivahumaloinnissa, jossa humalaa lisätään olutvierteeseen sen jäähdyttyä ja annetaan makujen muhia.

Ihan summanmutikassa ei hedelmiä Hopinaattoriin heitellä, vaan maustaminen tapahtuu oluen makumaiseman ehdoilla. Yhdistelmiä kokeillaan pienillä määrillä etukäteen.

– En laittaisi sitrushedelmiä esimerkiksi stoutin tai portterin sekaan, mutta suunnitteilla on kokeilla vaniljaa ja ehkä vadelmaa sekä kahvipapujakin BrewDogin Jet Black Heart -stoutin kaveriksi, Foster paljastaa.

Etenkin kanta-asiakkaat ovat innostuneet Hopinaattorista kovasti ja ehdotelleet erilaisia makuyhdistelmiä oluille.

O’Connell’s Irish Bar, Rautatienkatu 24

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy