Keittiömestari Valtteri Hakkarainen tuo Henriksin Ruokavuosi-illallisilla tarjolla kyseisen hetken parhaat ja vuodenaikaa kuvaavimmat raaka-aineet lautasille.

Ravintola Henriks heittäytyy kesän makujen vietäväksi aivan uudenlaisen Ruokavuosi-illastuksen myötä. Keittiömestari Valtteri Hakkarainen sai idean luoda ja tarjota neljä kertaa vuodessa aivan erityinen illallinen. Sellainen, joka hyödyntää vuodenajan parhaita ja sitä parhaiten kuvaavia raaka-aineita – myös keittiömestarin omasta lapsuudesta tuttuja makuja. Ensimmäinen illastus tuo lautasille kesän lauantaina 15.6.

Henriksin ruokavuoden osa 1 on asiakkaan valinnan mukaan joko 6:n tai 9:n annoksen mittainen kesämakuilottelu. Henriksin tiimi viettää hyvin ansaittua lomaa aina noilla main, joten ravintolassa ei yleensä tässä mittakaavassa päästä hyödyntämään juuri kyseisen ajanjakson raaka-aineita.

– Nyt meillä on tilaisuus valmistaa niitä vieraillemme ja vielä pitkän illalliskokonaisuuden muodossa. Emme yleensä tarjoa näin pitkiä menuja, joten siinäkin mielessä on hienoa päästä nyt tekemään tällainen illallinen, Hakkarainen kertoo innoissaan.

– Olen kerännyt annoksiin juuri niitä makuja, jotka ovat lapsesta saakka olleet mielestäni niitä kesän kohokohtia: parhaat kasvikset ja järvikalat, kesän marjat ja kerkät. Hevosenkin halusin ehdottomasti mukaan jo ihan sen takia, että se sopii hyvin kerkän kanssa. Olen myös lapsuudessani syönyt paljon hevosta.

Hevosen sijaan lautaselleen voi valita halutessaan myös härkää. Muuten menutarina kulkeekin kalaisissa ja raikkaan kasvisvoittoisissa tunnelmissa.

Henriksin ensimmäinen Ruokavuosi-menu tuo mm. kesän marjaisat ja hunajaiset maut lautasille. Jälkiruoaksi nautitaan hunajaparfait raparperisiirapilla, marinodulla raparperilla ja tuoreella mansikalla.

Annoskokonaisuudesta ei juurikaan haluta etukäteen paljastuksia tehdä, sillä illallisen yllätyksellisyys halutaan säilyttää.

– Tarkoitus on, että kun vieras on nauttinut illallisen loppuun, hän on saanut läpileikkauksen suomalaisesta kesästä, sen tuoksuista ja mauista parhaimmillaan, Hakkarainen kuvailee.

Mikäli ei halua illastaa koko pitkän menukokonaisuuden mitalta, voi siltä tilata myös yksittäisiä annoksia aterioinnin mittaan ja kylläisyyden saavuttamiseen sovitetussa koossa. Muuten ilta on pyhitetty ainoastaan kyseiselle menulle, eikä à la carte -lista ole voimassa.

Syksyn Ruokavuosi-menu tarjoaa Hakkaraisen mukaan ainakin riistaa, sieniä ja marjoja. Mutta niistä ei hiiskuta vielä.

Henriksin ruokavuosi osa 1
Lauantai 15.6.

MENU KESÄ

Kuha
***
Hauki
***
Hevonen/Härkä
***
Käenkaali
***
Porkkana
***
Ahven
***
Maito
***
Mansikka
***
Kuusenkerkkä ja syreeni

56€/6 ruokalajia
72€/9 ruokalajia

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Pinot Noir -viikot Tampereella

[20.5.-2.6.] Riesling & Co -viikot 2024 Tampereella

Rapsakat saksalaiset viinit piristävät 60 huippuravintolassa ympäri Suomen. Tampereelta on mukana tällä kertaa kahdeksan ravintolaa: Gastropub Tuulensuu, Ravintola Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, Sasor Restaurant &...

Henriks avautuu uudistuneena 17.2. – Pikkusyötäviä, seurustelua sekä illastusta

Mittavan ja pitkään suunnitellun uudistuksen läpikäynyt Henriks avautuu 17.2. bistro Henriksinä. Niin sisustus kuin ruokalistakin on päräytetty tähän päivään liki 40-vuotiaan ravintolan klassikkojuuria unohtamatta. Vuodesta...

Henriksin kabinetit muuntuvat brunssille, juhliin ja kokouksiin

TAMPEREEN KABINETIT > Henriks Henriksin ravintolasalin takaosasta on käynti rauhallisiin ja kauniisiin kabinettitiloihin, jotka muotoutuvat monenlaisten yksityis- ja yritystilaisuuksien näyttämöksi palavereista häihin, karonkkoihin, luokkakokouksiin...