Huberin uusi juomatuotevastaava Henna Kolehmainen on monesta huippuravintolasta tuttu saliosaaja, joka kehittää ammattitaitoaan niin työssään kuin kilpailuissakin. Myös ravintoloissa asiakkaana vierailu erityisesti ulkomailla antaa salitaiturille oppia sekä ideoita omaan tekemiseen.

Ravinteli Huberin juomatuotteesta vastaamaan on hiljattain saatu Henna Kolehmainen. Salin puoli juomakavalkadeineen onkin suomenmestaruustason osaavissa otteissa, sillä Kolehmainen voitti 31.10.2021 Vuoden Tarjoilija -kisan. Vaikka moni tunnistaa Kolehmaisen ennen kaikkea fine dining -ravintoloiden saleista, on hän kartuttanut osaamistaan hyvin erilaisissa paikoissa ainutlaatuisesta lounasravintolasta legendaariseen yökerhoon.

Erilaiset tarjoilija- ja sommelier-kisat ovat yksi väylä kehittää omaa ammattitaitoaan ja paineensietokykyään. Samalla ne nostavat näkyville saliosaajien ammattiosaamista ja kohottavat alan arvostusta. Onhan tarjoilijan työpanos valtaisa osa ravintola-asiakkaan kokonaiselämystä. Parhaimmillaan syy palata ravintolaan uudelleen ja uudelleen.

Kolehmaiseen kisainnostuskipinä lensi aikanaan ravintola C:n ravintoloitsija-sommelière Christina Suomiselta. Sommelier-kisoissakin taitojaan mitellyt Kolehmainen suoriutui Vuoden Tarjoilija 2019 -kisoissa semifinaaliin saakka ja voitti Yleisön suosikki -palkinnon.

– Tykästyin Vuoden Tarjoilija -kisan formaattiin heti kovasti, mutta viime vuonna pidin välivuoden kilpailemisesta kokonaan. Ajattelin, että tänä vuonna pystyn sitten keskittymään paremmin. Ilmeisesti se kannatti, voitokas Kolehmainen tuumaa hymyillen.

Hänen uusi kotiravintolansa Huber on laadukas ja letkeä ravinteli, jossa keittiön lihaisien antimien lisäksi myös Kolehmaisen hallinnoima juomatuote on tärkeässä roolissa.

– Olen tehnyt viimeiset 5 vuotta fine diningia, joten nyt on kiva päästä tekemään jotain vähän rennompaa. Huber tuntui heti jotenkin omalta paikalta. Vaikka sydämeni on fine dining -puolellakin, niin tässä on tosi hyvä fiilis. Minua inspiroi se, että Huberissa tehdään sinänsä yksinkertaisia asioita, mutta todella hyvin. Meillä on esimerkiksi lyhyt menu, mutta teemme kaiken pieteetillä, kuvailee Kolehmainen.

Juomien maailma on Huberin juomatuotevastaava Henna Kolehmaisen ehtymätön innostuksen lähde.

Kolehmaisen ura ravintola-alalla starttasi oikeastaan sattuman kautta. Hän oli asunut lukio-opintojen jälkeen Saksassa, josta takaisin Suomeen palatessa eteen sattui ensimmäinen ravintola-alan työ.

– Olin silloin parikymppisenä Helsinki-Vantaan lentokentällä extraamassa päivätyöni ohella.

Kansainvälisen työtunnelman paikasta Kolehmainen kiisi Skotlantiin, jossa tarjoutui myös tilaisuus ravintolatyöhön.

– Tykästyin siihen työhön silloin aika lailla. Skotlanti avasi muutenkin käsitystäni ruoka- ja juomakulttuurista. Kun sitten myöhemmin muutin takaisin Tampereelle, oli selkeä juttu lähteä hakemaan ravintola-alan töitä.

Tampereella hän onkin kerinnyt työskennellä monessa ja hyvin monenlaisessa ravintolassa. Tarjoilijan asiakaspalvelupelisilmä on kehittynyt niin baaritiskin takana kuin illallisserviiseissäkin.

– Olen tehnyt yökerhoa, baaria, ruokaravintolaa ja fine diningia… ihan kaikenlaista!

Kun Kolehmaista pyydetään nimeämään kolme työuransa antoisinta ravintolatyöpaikkaa, tulee listaus kuin apteekin hyllyltä.

Ravintola C on ollut yksi inspiroivimmista ja opettavaisimmista työpaikoistani kaikin puolin, niin juomatuotteen kuin palvelukulttuurinkin osalta. Christina Suominen on opettanut minulle ehdottomasti suurimman osan siitä, mitä fine diningista tiedän.

– Myös 4 Vuodenaikaa oli työympäristönä hyvin inspiroiva. Se näytti, miten ensiluokkainen ja ainutlaatuinen lounasravintola voikaan olla ihan koko Suomen mittakaavassa.

– Sitten on tietenkin legendaarinen edesmennyt yökerho Doris. Sen työyhteisö ja tapa tehdä yökerhomaailmaa olivat aivan mahtavia. Upea paikka, ehdottomasti!

Koronan kurittama ravintola-ala on menettänyt alanvaihtajina paljon osaajia viime aikoina. Mikä Kolehmaisen mielestä ravintolatyössä on parasta ja miksi hän on pysynyt tiiviisti tarjoilijana läpi vuosien?

– Minulla on ollut uskomattoman upeita kollegoita ja hyviä, kannustavia työyhteisöjä. On todella tärkeää, että töissä on hyvä olla. Tokihan tässä täytyy jonkinlainen palokin olla siihen asiakaspalveluun ja kontaktiin asiakkaiden kanssa, Kolehmainen tuumaa hymyillen.

Ravintolatyössä päivät saattavat olla pitkiä ja kiireiset illat hektisiä. Vaikka toisinaan salityöskentelyssä on samanaikaisesti monta palloa ilmassa, on täyden salin jonglööraus ja säpinä osaavasta ammattilaisesta ennen kaikkea innostavaa.

– Nautin täyden salin tunnelmasta. Saatan tavata täällä illan aikana 250 ihmistä, mikä voi kyllä hetkittäin tuntua sosiaalisesti vähän uuvuttavalta, mutta kun sitten saan luotua ihmisille niitä onnistuneita iltoja ja pääsen olemaan osa heidän juhlahetkiään, niin ne ovat niitä syitä, miksi olen alalla.

Tarjoilijan osaava ja huomioiva pelisilmä voi myös pelastaa asiakkaan huonosti alkaneen päivän.

– Jos palvelutilanteen alkupiste on ollut haastava, mutta saankin käännettyä sen niin, että asiakkaat lähtevät lopulta tosi tyytyväisinä, niin se on kyllä aina onnistumisen kokemus.

Myös juomatuoteosaamisen ja oman ammattitaidon syventäminen sillä saralla on Kolehmaiselle motivoivaa.

– Se on intohimoni, en voisi kuvitella tekeväni jotain muuta! Se vaan on niin innostava, loputtomasti jotain uutta antava maailma. Juomapuoli kuten ruokapuolikin on myös muotivirtauksille altis ala. Joka vuosi tulee uusia trendejä, joita seuraillaan ja mietitään, mitkä niistä voisivat kantautua tänne meille – mitä juuri meidän asiakkaamme haluaisivat syödä ja juoda, kuvailee Kolehmainen epäilemättä jo tulevia juomakuvioita kaavaillen.

Ravinteli Huber, Aleksis Kiven katu 13

Ravinteli Huber on Mika Roiton (vas.) ja Pekka Salmelan ravintolalapsi. Kaksikolla on myös Ravinteli Bertha.

Ravinteli Huberin Henna Kolehmainen on Vuoden Tarjoilija 2021