Keittiömestari Hans Välimäki on aloittanut tänä keväänä epäsäännöllisen säännölliset illalliset, joiden teemat vaihtelevat sesongin, mieltymysten ja fiilisten mukaan. Kolme ensimmäistä iltaa myytiin Helsingissä hetkessä loppuun. Nyt Välimäki suuntaa myös muihin kaupunkeihin. Hellan & Huoneen hän ottaa haltuun 1.4.

Tarjolla tulee olemaan niin brunssi kuin neljän ruokalajin illallinenkin.

– Brunssin ja illallisen yhdistävinä tekijöinä ovat aina loisteliaat raaka-aineet, ranskalainen keittö sekä keittämisen ihanuus, Välimäki kuvailee.

Jokainen illallinen tulee olemaan oma, uniikki kokonaisuutensa.

– Illallisen punaisena lankana on luoda yhden ”täydellisen” ruokalajin ympärille muutamia elämystä täydentäviä annoksia, joista muodostuu eheä kokonaisuus. Menut ovat vahvasti sesonkiin painottuneita.

Paikkoja illalliselle tulee luonnollisesti olemaan rajoitettu määrä. Erikoisruokavalioista tai ruoka-rajoitteista pyydetään ilmoittamaan etukäteen.

Tampereen lisäksi Välimäki tulee taituroimaan myös Turun Pinellassa 19-20.5. ja Kuopion Urbanissa 9.6.

Hella & Huone
Salhojankatu 48

Hans Välimäki Hella & Huone -ravintolassa 1.4.2017

Viiden tähden brunssi klo 13:30-16:30. Pienemmät ruoat maksavat 15€, isommat 20€ ja makeat 10€.

Neljän ruokalajin illallinen klo 18. Hinta illallismenulle on 95€.

Varaukset ja tiedustelut:
maria@hansvalimaki.fi
Tel: +358 40 500 12 45

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Kaupungin kesäkeidas on Tampereen uusin ravintolakeskittymä: Sorsapuiston ravintolat esittäytyvät

Jos Sorsapuistoa pitäisi kuvailla, se on vähän niin kuin Central Park tai Lontoon Hyde Park, muttei siellä päinkään. Tamperelaisia kaupunkilaisia näkee piknikillä, ottamassa aurinkoa, nautiskelemassa...

Alpha vie asiakkaat mökille ja pistää grillit kuumiksi

Kun ravintola Hella & Huone kirmasi kesälaitumille, valtasi rouhea pop up -ravintola Alpha tilat popsittavine astioineen sekä naposteltavine salivihreyksineen. Syyskuuhun saakka Salhojankadulla roihuavat siis reilusti rouheammat...

Arto Rastaan räväkkä Alpha kesällä Hellan & Huoneen tilalle – tarjoiluastiatkin syödään

Keittiömestari-ravintoloitsija Arto Rastaan pohjoismainen kulinaarinen helmi Hella & Huone sulkeutuu kesällä kahdeksi kuukaudeksi. Tilalle tulee 1.7. avaava pop up -ravintola Alpha, joka vetää rajusti uusiksi kaiken...