Ravintolapäällikkö Pasi Mamia ja Virpi Mäkelä tykkäävät työstään rennolla monien tarinoiden Haikan Grillillä. – On todella hienoa, että täällä käy porukkaa pikkulapsista vaariin. Moni asiakas kiittelee sitä, että hyvä kun ei enää tarvitse lähteä kaupunkiin syömään tai terassille. Tänne on niin helppo poiketa, kuvailee Mamia.

Terassi avoinna 30.8. viimeistä päivää

Haikan Grilli on kesän kuumottavin grilliravintolauutuus, jonka monipuolisuutta ei moni vielä oikein edes oivalla. Tuleva suvi on siis täynnä iloisia yllätyksiä asiakaskunnalle, joka pääsee esimerkiksi erilaisten teemailtojen ohella nauttimaan huikean saliosaajan palvelusta. Pasi Mamiasta tuli Haikan Grillin ravintolapäällikkö ja viinien valtias.

Haikan Grillin ravintolapäälliköksi on saatu napattua monesta kaupungin huippuravintolasta tuttu juomataituri Pasi Mamia, joka innostui välittömästi Haikan Grillin ideasta. Aluksi hän aikoi vain konsultoida viinitarjonnan suhteen, mutta Haikka hurmasikin miehen nopeasti ravintolapäällikökseen.

– Olen Kesä-Esa, ihan parasta! Tämä on tosi onnistunut, rento ja hauska paikka. Juuri sellainen, mitä kesään kaivataankin, Mamia myhäilee.


Vaikka viinit ovat varsin vahvasti menossa mukana, löytyy huurteiselta osastolta muiden muassa mainioita kotimaisia pienpanimomaltaisia. Esimerkiksi akaalaisen Hopping Brewsters Beer Companyn oluita on kimarassa jokunen vaihtuva tuote.

– Juomat ovat raikkaita, kesään ja ruoille hyvin sopivia. On kuohuvaa, roseeta, valkoista, punaista, limoncelloa… Meininki on mutkaton ja letkeä! Voi tilata pullon pöytään, juoda sen mitä juo ja laskutamme sitten sen mukaan, Mamia kuvailee.

Vaikka juomat ovat toki laadukkaita muutenkin, paljastaa Mamia pullokätköistä tulevan löytymään myös niin sanotusti vaativammillekin asiakkaille sopivaista viiniä. Erikoisiltoina voi myös olla erikoistuotteita.

Juhannuksena keittiömestari Jani Salmela tiristää Beast-grillissä Mangaliza-possua, heinäkuun lopussa taas tuoretta hummeria. – Minusta on hienoa, että kun olemme pieni ravintola, voimme tehdä nopeallakin aikataululla sellaisia uusia juttuja, mitä haluamme.

Haikan Grillillä reagoidaan ketterästi esimerkiksi saataville tuleviin raaka-aineisiin, niihin erikoisempiinkin. Ravintolassa tullaankin näkemään, kokemaan ja haukkaamaan monenlaisia spesiaaleja asioita kesän kuluessa. Yksi niistä on possujen Kobeksikin kutsuttu Mangalitza, jonka liha marmoroituu sian kasvun myötä maineikkaan japanilaisen Kobe-naudanlihan tapaan. Salmela on shoppaillut juhannukseksi kokonaisen Mangalitzan Niemiahon tilalta. Mittumaarin murkinoitsijoille onkin luvassa ylikypsää savustettua kylkeä ja grillattua ulkofileetä.

– Ja koska siastahan jää sitten vielä jäljelle paljon muutakin, esimerkiksi erilaisia paisteja, niin lauantaina 11.7. pidämme täällä lihaillan. Hommaan sinne vielä ylämaankarjan kylkirivin lisäksi, nokittaa Salmela.

Heinäkuun lopussa keittiömestarismies viettää syntymäpäiviään, minkä kunniaksi Haikan Grillillä maistellaan maestron erikoishyvyyttä, tuoretta hummeria.

Ja aina kun keittiömestari Jani Salmelan vanha tuttu luottokalastaja Aki Eiranto kokee verkkojaan, päätyy saalis järvituoreena Haikan Grillin tulisille hiilille.

– Juuri nyt savustettaan ahvenia, mutta illalla se voi olla jo kuhaa, Salmela kuvailee.

Haikan Grilli & Ruokapalvelu, Mäkikatu 2, Pirkkala.

Lue myös: LEGENDAN PALUU UUSIN AVOTULIEVÄIN – HAIKAN GRILLI TUO PIRKKALAAN TASOKKAAN GRILLIRUOAN

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Päivän saalis -annos sisältää sitä eväkästä, mitä kalastajan verkoista ylös nousee. Tällä kertaa Haikan Grillin savustimeen saatiin ahvenia.