grub 4
Kekseliäät nuoret yrittäjät Amadeus Toms ja Teemu Kiiskinen ovat avanneet Grub-ruokavaununsa Laukontorille. Kuva: Grub

Laukontorin katuruokakattaus on saanut uuden, mielenkiintoisen Grub-ruokavaunun, joka täyttää patongit Aasian mauilla. Bánh mì -leivät saapuvat haukkailtaviksi.

Ajatus katuruokaa myyvästä ruokavaunusta lähti liikkeelle Amadeus Tomsin ja Teemu Kiiskisen mielissä jo muutamia vuosia sitten.

– Halusimme tuoda markkinoille jotain uutta, jota ei muualta vielä saa. Kokkikoulussa puhuimme usein yhdessä yrityksen perustamisesta, mutta kevään valmistujaisten jälkeen löysimme kummatkin kesäksi työpaikan ja ajatus vaunun perustamisesta alkoi hiipua, Toms kuvailee.

Toms tarttui kuitenkin ideaan ja unelmaansa uudelleen viime vuoden lopulla ja lähti kiertämään alkuvuodesta Aasiaa: Thaimaa, Vietnam, Kambodza…

– Matkani aikana vältin turistien suosimia ravintoloita ja söin paikallisten katukojujen tarjoamaa ruokaa. Aina en löytänyt katukojujen kokkien kanssa yhteistä kieltä ja oli arvoitus mitä lautasellensa saa. Vietnamissa löysin etsimämme tuotteen, bánh mì’t.

grub annosBánh mì on ohutkuorinen, tuoreilla itsetehdyillä raaka-aineilla täytetty patonki. Grubin lähileipomossa leivotut tuoreet patongit kätkevät sisälleen tuoreita kasviksia, yrttejä, majoneeseja ja lihaa. Listalta löytyy myös kasvisvaihtoehto ja gluteenittomanakin haukkailtavansa saa.

– Valmistamme esimerkiksi aasialaisen nyhtökanamme omalla reseptillä ja myös majoneesit maustamme itse. Käytämme tuotteissamme tuoreita valikoituja raaka-aineita ja suosimme suomalaista. Juomaksi voi valita vaikkapa itse valmistetun jääteen, Toms kertoo.

Yrittäjät ovat työskennelleet lujasti koko alkuvuoden Grubia pystyyn pistäessään.

– Kaikki yrittämiseen liittyvät asiat on tarvinnut oppia alusta asti, ja joka päivä oppii jotain uutta. Asioiden selvittely on vienyt paljon aikaa, mutta kaikesta ollaan selvitty, Toms toteaa tyytyväisenä.

Sinnikkyys onkin nyt palkittu komealla lopputuloksella, joka löytyy Laukontorilta.

Grub-ruokavaunu palvelee ma-su klo 10-18. Bánh mì 7,5e

Grub Facebookissa

Teksti: Ronja Honko Lifestyle Media Oy
Kuvat: Grub