Gastropub Tuulensuun ravintoloitsija Sami Lappalainen on ostanut jälleen ystäviltään Urjalasta vapaana kirmannutta peuraa. Tuota metsiin ja pelloille villisti levinnyttä riistaa kokataan tuttuun tapaan päästä häntään.

Peuraa on nyt joka lähtöön ja viime viikolla Gastropubiin saapunutta hirveäkin on vielä tarjolla. Kumpaakin sorkkasankaria on tarjolla päivän annos -tyylisesti. Esimerkiksi tämän viikon 23.1. asti voimassa olevalta menulta löytyvät seuraavat peura-annokset: Peuranvasan niskaa, Peuran ”RIBS” paahdettu kylkirivi, Peuranvasan potkaa sekä Carbonade Flamandea eli flaamilaista olut-lihapataa peuranlihasta valmistettuna.

Kaikki ruhonosat hyödynnetään vuorollaan herkullisimmalla tavalla.

– Luista keitetty liemi on oma suosikkini ja tänäkin vuonna siitä valmistetaan muun muassa peurakeittoa. Liha on erittäin mureaa varsinkin nyt, kun saimme peuranvasan lihaa, paljastaa Lappalainen.

Sarvipäät ovat eettinen ja riistanhoidollinenkin valinta. Etelä-Pirkanmaalla sijaitseva Urjalan kunta on peurakannaltaan Suomen tihein keskittymä. Lukemat ovat lähennelleet jopa sataa peuraa tuhannella hehtaarilla.

Valkohäntäpeura on tulokaslaji, jonka juuret ovat Laukon kartanon lahjoituksena vuonna 1934 saamassa 7 eläimessä. Nykyisin peuroja on Suomessa ainakin 100 000.

Myös Tuulensuun klassikkosunnuntait jatkuvat Sunday Specials -nimikkeellä ja sielläkin annoksista löytyy peuraa.

SU 23.1. Sunday Specials: Peura Carbonade Flamande eli flaamilainen olut-lihapata peuranlihasta. Ranskanperunat ja valkosipulimajoneesia. 20€