Kokonaisena paistettua kevätkananpoikaa. Huhtasienikastiketta, salaattia ja lohkoperunoita.

Sokos Hotel Ilveksen ravintola Fransmannin ruokalista täydentyy ajankohtaisilla mauilla 14.4. Kevään kunniaksi Fransmannissa tarjoillaan huhtikuun puolivälistä alkaen muun muassa parsaa eri tavoin valmistettuna. Lyhyen sesongin aikana parsaa saa muun muassa perinteisesti hollandaisekastikkeella, briossissa ja keittona.

Uudistettu ruokalista tarjoaa sesongin parhaita makuja myös muille kuin parsan ystäville.

– Kevätuutuuksissamme on esimerkiksi porsaankylkeä varhaisperunoiden kera, mureaa entrecôtea sekä tuoretta kuhaa. Kasvissyöjille sopivaa tarjontaa täydentää puolestaan erittäin maukas fenkoli-brûlée. Makeaksi lopuksi aterialle käy suussa sulava mantelikakku raparperin kera, ravintolapäällikkö Keijo Lehtola kuvailee.

Kauden mukaan vaihtelee myös Fransmannin erikoisuus, paikallisella twistillä tarjottava Päivän liha -annos. Keittiömestarin taidonnäytteessä vuorottelevat muutaman viikon välein sesongin erikoiserät aina vasikanmaksasta raakamakkaroihin ja kevätkananpoikaan.

Fransmannin lista uudistuu huhtikuussa vain osittain, joten myös tuttuja ruokalajeja suosiville on yhä tarjolla herkullisia annoksia.

Ravintolan kotisivut: fransmanni.fi

Kuva: Sokotel