frans marie teemu ovaska kohokohdat
Palvelupäällikkö Teemu Ovaska on päässyt suunnittelemaan itse ravintolan annoksia.

Joskus vanhasta pitää luopua, jos haluaa jotain uutta ja mielenkiintoista tilalle. Niin kävi Tampereen Fransmannin kohdalla, joka oli maan vanhin toiminnassa oleva Fransmanni-ravintola – kunnes uudet tuulet puhalsivat raikkaamman, modernimman ja aivan ainutlaatuisen Frans & Marien paikalle: nyt keittiössä kokataan annoksia paikallisista raaka-aineista omien kokkien laatimin reseptein.

– Uuden ravintolan myötä saimme myös paljon enemmän vapautta. Voimme suunnitella annoksia itse listallemme ja esimerkiksi käyttää lähituottajien raaka-aineita, ravintolapäällikkö Keijo Lehtola kertoo tyytyväisenä.

frans marie leikkele kohokohdat– Siirryimme pois päin tukevasta maalaisranskalaisuudesta ja keskitymme nyt keveämpään kaupunkilaisranskalaiseen ruokaan. Pohja on ranskalainen, mutta ruoassa on vaikutteita myös Ranskan naapurimaista.

Listalle on laadittu niin ranskalaisia klassikoita bouillabaisse’sta burgundinpataan ja ylikypsään ankankoipeen kuin mainiosti jaettaviksi sopivia runsaita juusto- sekä leikkele- ja ankanmaksalautasia. Toisaalta mukana on pari hampurilaistakin.

Harjoittelu mukaan lukien 16-vuotiaasta asti ravintolassa työskennellyt, keittiöstä vastaava palvelupäällikkö Teemu Ovaska on iloinen ja tyytyväinen muutokseen.

– Olen todella innoissani uudesta ravintolasta, sillä nyt pääsen itsekin suunnittelemaan annoksia listalle.

frans marie kuhahampurilainen kohokohdat
Rievää ja kuhaa Marien tapaan on raikas hampurilaisannos.

Ovaskan käsialaa onkin esimerkiksi epäilemättä yksi kaupungin omaperäisimmistä ja maukkaimmista burgereista, Rievää ja kuhaa Marien tapaan. Siinä on lähileipomosta tullut ohrasämpylä, Näsijärven kuhaa, Comté-juustoa, kevyt limemajoneesi, sahramimarinoitua punasipulia, runsaasti salaattia sekä raputartaria. Annos on runsaudestaan huolimatta raikas.

7-vuotisen työuransa talossa viihtynyt ja työn ohella koko ajan innokkaasti kouluttautunut Ovaska on seuraavaksi menossa maineikkaan suklaatalo Valrhonan suklaakoulutukseen Pohjois-Euroopan vastaavan patissiér-mestarin oppiin. Menun jälkihyvissä onkin käytetty monin paikoin Valrhonan laatusuklaata.

frans marie cafe gourmand kohokohdat
Café Gourmand Valrhona eli kupillinen espressoa, Biskélia-maitosuklaamoussea, suklaakeksi Alpaco-suklaasta ja vaniljajäätelöä.

Uudistus Frans & Marie -ravintolaksi on herättänyt joissain kanta-asiakkaissa hienoista huolestuneisuutta, mutta toisaalta raikas uusi ravintola tulee varmasti voittamaan heidän luottamuksensa tiloineen, makuineen ja tuttuine palveluineen. Joitain klassikkoannoksiakin on listalle jätetty. Esimerkiksi äärimmäisen suositusta maksa-annoksesta ei haluttu luopua, mutta nyt se valmistetaan hienostuneen makuisesta vasikanmaksasta.

frans marie kuohuviini kohokohdatFrans & Marie soveltuu mainiosti myös yksityistilaisuuksien järjestämiseen palavereista liikelounaisiin ja syntymäpäivistä pieniin hääjuhliin. Suojaisa kabinettitila onkin niihin aivan omiaan.

– Kaikki eivät pidä isoja hääjuhlia, vaan tahtovat juhlistaa pienemmällä seurueella. Käydään ehkä maistraatissa ja halutaan mennä sen jälkeen syömään hyvin. Tämä on sellaiseen hyvä ja ihanan intiimi tila, Original Sokos Hotel Ilveksen hotellinjohtaja Irmeli Puolanne kuvailee.

Ravintolassa käy paljon myös vuosipäivien viettäjiä. Kun samassa rakennuksessa voi myös majoittua luksukkaasti, on juhlapaketti mainio.

Frans & Marie palvelee maanantaista tiistaihin klo 11–22, keskiviikosta lauantaihin klo 11–23 ja sunnuntaisin klo 13–19.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

frans marie puolanne lehtola kohokohdat
Irmeli Puolanne ja Keijo Lehtola

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Joululounas Tampereella 2022

Nämä ravintolat ovat avoinna jouluna 2023 – jouluaterioita ja täydellistä rentoutumista

Olemme saaneet useita kyselyjä joulunajan ravintolatarjonnasta ja tutkimme asiaa tarkemmin. Kysyimme ravintoloilta, onko suosio joulun viettämiseen ravintoloissa kasvanut viime vuosina ja mitä asiakkaat ovat...

Hotel Ilveksen uusi keittiöpäällikkö Petri Salomäki rakastui tamperelaiseen ja Tampereeseen

Original Sokos Hotel Ilves sai tiimiinsä uuden keittiöpäällikkötekijän, kun Vaasasta saapunut Petri Salomäki siirtyi Frans & Marien, Ball Roomin ja Masuunin keittiöitä ohjastamaan. Tampereelle miehen...

Maistelumenu kokoaa ranskalaisbistro Frans & Marien syyslistan herkut yhteen

Ranskalaisbistro Frans & Marien syysmenu on lämpimien makujen juhlaa. Poronpaistin kanssa nautitaan herkkutattia ja lime-selleripyreetä, kananpojanrinnan kanssa punajuuricouscousia. Uuniomenapannukakku saa vierelleen kardemummasiirappia ja manteli-suklaamousse...