sweeet-jeena-and-her-sweethearts

Roots-musiikkia Kivessä: Home Kivi -bluesklubin  lavalle astuu torstaina 9.4.2015 Sweet Jeena and her Sweethearts, jonka soinnin ytimessä loistavat amerikkalaisen populaarimusiikin varhaiset helmet ja jalokivet.

Rockabillyn rajuus kohtaa leikittelevän jazzin ja bluesin draaman. Jeena johtaa hurjapääjoukkiotaan Hollywoodin lumoa säteillen. Bändin kokonaisvaltaisessa lavashow’ssa kohtaa niin suloinen hulluus kuin riemukas teatraalisuus. Tuloksena on uniikki elämys, jota luonnehditaan vaudebillyksi. Sydänkäpysten raketti on suunnattu suoraan 2050-luvulle!

Sweet Jeena and her Sweethearts julkaisi esikoisalbuminsa Rock’n’ Roll Picnic 2009. Levy arvioitiin kiittävästi musiikkilehdistössä. Vuonna 2010 Jeena kutsuttiin levyttämään englantilaisen The Roomates -doo wop yhtyeen kanssa, mikä johti useampaan yhteiskiertueeseen Suomessa sekä Jeenan festivaalivierailuihin Englannissa ja Saksassa.

Bändi kutsuttiin Yle Teeman ”Iiro Irti” -ohjelmaan jazzpianisti Iiro Rantalan vieraiksi ja vastanäyttelijöiksi keväällä 2011. Vuonna 2013 julkaistiin orkesterin uusin levy, vahvasti omaelämäkerrallinen Lovers and Lunatics.

Sweet Jeena and her Sweethearts tunnetaan erityisesti live-esityksiin energisistä heittäytymisistä ja epätavallisista käänteistään. Bändi on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea sekä Ruotsissa. He ovat riemastuttaneet yleisöä siekailematta niin intialaisen Äiti Amman vierailulla kuin Harley Davidson-bakkanaaleissa. Bändi tekee yhteistyötä myös burleskitanssiryhmä The Itty Bitty Tease Cabaretin kanssa.


Kulttuuriravintola kivi

ravintola-kivi-tampereellaKulttuuriravintola Kivi palvelee kulttuurin- ja ruoannälkäisiä

Kulttuuriravintola Kivi on houkuttavan boheemi seurusteluravintola aivan Tampereen Teatterin kyljessä. Se tarjoaa jalojen juomien lisäksi myös ruokaa niin pieneen kuin suurempaankin nälkään. Vaikkapa ennen tai jälkeen keikkaa tai teatterinäytöstä, aina valomerkkiin asti.

Lue lisää

Muita ravintoloita lähellä

Astor

Pikkubistro Kattila

Bar Burrito


 

Hotelli lähellä Kulttuuriravintola Kiveä

sokos-hotelli-ilves-tampereOriginal Sokos Hotel Ilves

Scandic Hotel Station on Tampereen paras hotelli.Scandic Station Tampere
Kaikki hotellit Kiven läheisyydessä