Tarjoilu pieni

Toista kertaa Tampereella järjestettävä Dinner in the Sky kohottaa kokit ja kestittävät kymmenien metrien korkeuteen kaupungin keskustan ylle. Keskustorin huikean näköalaravintolan taivaiset helsinkiläiskokit ovat Chef & Sommelierin Sasu Laukkonen ja Postresin Samuli Wirgentius.

Istumapaikkoja pöydässä on 22. Lisäksi pöydän keskellä on 5 paikkaa henkilökunnalle. Tuolien pyörimiskulma on 180° ja tuoleissa on nelipistevyöt. Suositusnostokorkeus on 50 metriä. Viime vuonna Keskustorilla kohottiin nosturista riippumattomista syistä 30 metriin, nyt päästään jo 40 metrin korkeuteen. Nousu ja lasku kestävät vain vajaan minuutin.

Vieraat voivat vain keskittyä nautiskelemaan niin ruoasta kuin näkymistäkin, mutta oman haasteensa henkilökunnan tilanteeseen tuo se, että ylhäällä ei ole varsinaista keittiötilaa laisinkaan. Nostopaikan alapuolella on pikkuinen keittiö, jossa taika tapahtuu.

Asiakkaat saavat alkupalat eteensä jo nostovaiheessa ja henkilökunta valmistelee ravintolakorissa samalla pääruokia tarjolle. Äärimmäisen taitavat, Michelin-tähditetyistä ravintoloista tulevat keittiömestarit ovat kuitenkin varautuneet monin tavoin poikkeukselliseen tilanteeseen menuja loihtiessaan, jotta herkut eivät esimerkiksi lentele lautasilta tuulen mukana. Kokemusta Dinner in the Sky -nostoista on kummallakin. Samuli oli ensimmäistä kertaa taivaisena kokkina vuonna 2011 Tallinnassa.

Nostoja on Keskustorilla lukuisia päivässä alkaen aamiaisesta lounaan kautta illalliseen ja drinkkeihin. Paikkansa kannattaa varmuuden vuoksi varata nopsaan etukäteen, mutta mikäli nostolla sattuu olemaan tilaa, voi paikalle saapuva ja paikkaa tiedusteleva kohota korkeuksiin ilman ennakkovaraustakin.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Keskiviikko 30. heinäkuuta 10.00 – 22.30 Samuli Wirgentius
Torstai 31. heinäkuuta 10.00 – 22.30 Samuli Wirgentius
Perjantai 1. elokuuta 10.00 – 22.30 Sasu Laukkonen
Lauantai 2. elokuuta 10.00 – 22.30 Sasu Laukkonen

MENUT

30.-31.7. Samuli Wirgentius / Postres

Kevyesti savustettuja kampasimpukoita, fenkolia ja suolaheinää
Tartarpihvi ja pikkelöityä raparperia
Glaseerattua porsaanposkea ja hapankermaa
Mansikkaparfait, mallaskeksejä ja kermavaahtoa

1.-2.8. Sasu Laukkonen / Chef & Sommelier

Purjoa hasselpähkinän ja päärynän kanssa
Palsternakkarisotto
Kuhaa kantarellisienillä
Spelttilakritsia, timjamia ja ruskeaa voita

Lounaalla tarjolla kolme ruokalajia.

Tapahtuman kotisivut:
www.kukkaisviikot.fi/dinner-in-the-sky/
www.dinnerinthesky.fi/tampere