Keittiömestari Matias Ahde kokkaa kosolti sekä työssä että kotikeittiössä. – Elämäni pohjautuu 90-prosenttisesti ruoanlaitolle. Säilöminen on kiinnostavinta tällä hetkellä töissä ja kotona.

Aikanaan hitsaajan hommista keittiön liekkien loimuun siirtynyt 26-vuotias Matias Ahde on Dining 26:n keittiömestari ja mielenkiintoinen keittiöpersoona. Tämän ravintolan köökissä kokataan jalat maassa ruoanlaiton kemiasta lennokkaasti intoutuen.

Ahde on työskennellyt Arto Rastaan ravintoloissa työharjoittelujaksosta saakka. Pari vuotta sitten Rastas luotti Ahteen käsiin jo laajasti välimerellisten makujen Dining 26:n keittiön vetovastuun.

– Olen niin sanotusti Arton alkuperäiskansaa. Aloitin viitisen vuotta sitten opinnot ja samalla harjoittelijana Le Pot -ravintolassa. Koulusta en saanut oikein minkäänlaista oppia alalle. Kaiken olen oppinut työssä tekemällä, Ahde summaa.

Alun perin koneenasentajakoulutuksen käynyt ja pari vuotta isänsä jalanjäljissä hitsaajan hommia tehnyt Ahde ei kertomansa mukaan kokenut sen suurempaa magneettista vetovoimaa kokin hommiinkaan, mutta on pitänyt sitä varsin lystinä puuhana. Vaatimattoman oloinen mies pitääkin jalat maassa, eikä lietso sen kummempaa gloriaa keittäjän työhön.

– En voi sanoa saaneeni alalle kipinää. Se oli vaan kivaa. Kiinnostus ruoanlaittoon on varmaan alkanut jo lapsuudessa. Minulla on viisi sisarusta ja tein heille usein ruokaa, Ahde pohtii.

Yrittäjäperheen vanhemmat eivät ruoanlaitossa oikoneet, joten oppi alusta asti itse tekemiseen tuli oikeastaan jo taaperosta. Uteliaisuus ruokaa ja raaka-aineita kohtaan on jatkunut lapsuuden kotikeittiöstä ravintolapiisien äärelle.

– Serviisit ovat tietenkin hienoja, kun on kova paine päällä, mutta toisaalta ne menevät jo rutiinilla. Parasta tässä työssä on se, että opin joka päivä jotain uutta. Esimerkiksi siitä, miten joku raaka-aine käyttäytyy, Ahde kuvailee selvästi asiasta intoutuen.

Ruoanvalmistuksen kemia kiinnostaakin miestä siinä määrin, että google ja kirjat avautuvat oitis, jos joku asia alkaa askarruttaa. Ja sitten kokeillaan. Työkavereista eniten Ahde kertoo oppineensa kisamenestyksekkäältä Jussi Piiroiselta, joka on myös työskennellyt monissa Arto Rastaan ravintoloissa.

Ahde seuraa tarkasti myös salin säpinää kesken serviisin. Dining 26:ssa on hulppea avokeittiö esteettömine sali- ja köökkinäkymineen. Näköyhteys on hänen mielestään mainio asia monessakin mielessä.

– Siinä oppii pitämään keittiön aina siistinä ja tulkitsemaan tarjoilijoiden liikkeitä. Näkymä saliin parantaa ja nopeuttaa salin ja keittiön yhteistyötä.

Kuva: Laura Vanzo

Dining 26:ssa vallitseekin poikkeuksellisen hyvä ja hyväntuulisen huumorin synergia salin ja keittiön kesken. Kumpikin puoli on kiinnostunut toisen tontista sekä soinnikkaasta ruoka- ja juomakokonaisuudesta.

Mutta entä onko hitsaajan työssä sitten mitään yhtäläisyyttä kokin pestin kanssa?

– Kummallakin alalla täytyy olla kova työmoraali ja pään pitää kestää. Hitsatessa on kuumat työolosuhteet. Lämpötila voi olla +60 astetta ja sitä pitää kestää parikin tuntia putkeen. Keittiössä voi olla kesällä +40 astetta ja siinä pitää painaa se 8 tuntia. Kumpikin työ vaatii myös tarkkuutta, Matias tuumii.

Vaikka Ahde on tekemisessään hyvä, ei työ kuitenkaan ole ihan kaikennielevä asia, saati koko identiteettiä määrittävä tekijä hänen elämässään, mikä on positiivisessa mielessä melko poikkeuksellista osaavan, urallaan etenevän ja kehittyvän kokin kohdalla. Vaikka työ on tärkeää, niin ne miehen tiukimmat prioriteetit sijaitsevat silti selkeästi kotona ja vanhemmuudessa.

– Vaikka aina en aikaa voikaan niin paljon antaa, niin eniten itsestäni annan silti perheelle ja lapsille.

Dining 26 by Arto Rastas, Aleksanterinkatu 26 

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Salikuva: Laura Vanzo

Katja ja Arto Rastaan Dining 26 tarjoaa laajasti välimerelliset makumaisemat ja näkymät suoraan salista keittiön puolelle. Kuvassa keittiövelho Arto Rastas.