culinaria keittiöelämää mika pelttari maijastiina ovaska kohokohdat

Maijastiina Ovaska siirtyi insinööribisneksestä kulinaarikauppiaaksi rapiat 10 vuotta sitten. Koska ruoka. Hyvä ruoka. Nyt Culinaria Keittiöelämää -liike on yksi kaupungin kulinaarisia kiintopisteitä. Kauppa kauppiaineen on muodostunut melkoiseksi hyvän ruoan ystävien pyhiinvaelluskohteeksi, jonka Facebook-sivun bloginomaisia päivityksiäkin seuraa runsas joukko hyvästä ruoasta ja ravintoloista kiinnostuneita.

Bomba on Espanjan arvostetuin paellariisi, mutta se sopii mainiosti myös risottoon. Bomba-riisinjyvät imevät hajoamatta itseensä valtaisasti nestettä ja samalla liemen herkulliset aromit. Maijastiina on keitellyt kyseisestä riisistä myös vallan mahtavaa puuroa.Niin Aamulehden viiniraadissa vaikuttanut kuin Food is Art -yhdistyksessäkin toimiva nainen hurahti hyvään ruokaan jo tyttösenä. Ruokarakkautta alkoi myöhemmin maustaa myös matkailu. Ruoka vei mennessään, eikä ole hellittänyt otettaan.

– Haluan syödä lounaallakin hyvää ruokaa, enkä kärvistellä täällä voileivän voimin. Olen käynyt 4Vuodenajassa syömässä tai hakenut sieltä ruokaa varmaan tuhansia kertoja. Nyt toinen vakipaikkani on naapurissa sijaitseva Pikkubistro Kattila.

Ovaska ei yksin kauppaa hoitaessaan pääse useinkaan lounastamaan ravintoloissa, mutta annos on nopsaa käydä nappaamassa mukaansa. Ja toisinaan se tulee jopa toimitettuna. Kattilan bistropäällikkö Mika Pelttari pyyhältää nytkin nurkan takaa Culinariaan lounasannos hyppysissään.

Kokkien osaamista ja hyvää palvelua arvostava kulinaarikauppias suuntaa kuitenkin varsin usein ravintolaan. Ravintolaruokailu ei siis ole juhlapäiviin tai viikonloppuihin rajoittuva pihdattava nautinto, vaan luonnollinen osa elämää. Ihan niin kuin hyvistä raaka-aineista kotona kokkaaminenkin.
bistro-kattila-lohiannos-2015
Ruokakulttuurin kehittyminen ja raaka-aineiden arvottaminen näkyy myös Culinarian 10-vuotisessa taipaleessa: ruokatavaran menekki on moninkertaistunut ja asiakaskunta venynyt kirjaimellisesti vauvasta vaariin sekä kattamaan koko maan, vähintäänkin. Laadukkaisiin raaka-aineisiin panostamisesta on tullut monille luonnollinen osa elämää ihan kuin esimerkiksi Italiassa, Ranskassa tai Espanjassa, josta kaupan tuotteet pitkälti tulevatkin.

Liikkeessä onkin sitä samaa henkeä kuin pikkuisissa ruokakaupoissa Etelä-Euroopassa. Tuotteita saa maistaa, haistaa ja hypistellä. Ovaska ehtii kysellä asiakkaan mieltymyksiä esimerkiksi juuri sopivan kahvilaadun löytämiseksi. Ostosten lomassa jutellaan puolin ja toisin ruokamatkoista, ravintolakäynneistä, reseptikokeiluista sekä napataan vinkkejä ruoanlaittoon.

Ja kun maistaa, eron huomaa. Eikä laadukkaan tuotteen annoshinta nouse lopulta kovinkaan kummoiseksi. Ovaska vinkkaa kiinnittämäänkin ennemmin huomiota hävikkiin. Usein ruokaa tulee hamstrattua liikaa, jolloin sitä menee pilaantuneena hukkaan.

Culinaria Keittiöelämää sijaitsee Aleksis Kiven kadulla, jossa on hyvä pikkuputiikki-, ravintola-, kahvila- ja ruokapöhinä.– Eikä esimerkiksi käsintehtyä pitkään kuivattua artesaanipastaa voi verrata ihan tavalliseen markettimakaroniin. Se on vähän sama kuin sanoisi, että Mersu pitää saada Ladan hinnalla, koska ne kumpikin ovat autoja, Ovaska toteaa osuvasti.

Lyhyen visiittini aikana Culinarista tullaan hakemaan tilausviemisiä niin Helsinkiin kuin Tukholmaankin. Monia kaupan valikoimassa olevia ruokatuotteita ei nimittäin saa mistään muualta Suomessa tai tosiaan pitemmältäkään, sillä paljon tavaraa tulee omana maahantuontina. Alkuperämaasta ei välttämättä edes haluta myydä tuotteita suuriin yksiköihin, vaan nimenomaan pieniin yksityisomisteisiin ruokakauppoihin, joita Suomessa ei enää valitettavasti juurikaan ole. Paitsi meillä Tampereella.

Culinaria Keittiöelämää

– Culinaria Keittiöelämää sijaitsee osoitteessa Aleksis Kiven katu 13.
– Avoinna ti-pe klo 11-18, la klo 11-15. Juhannuksesta koulujen alkuun asti lauantaisin suljettu.
– Yli puolet liikevaihdosta tulee ulkopaikkakuntalaisten asiakkaiden ostoksista.
– Toiminut vuodesta 2005.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy