Keittiömestarin Akseli Antniemen johtaman Kumman keittiön hyppysissä lohimedaljonki on muuttunut jättiläismäiseksi sushi-henkiseksi syötäväksi wasabeineen ja soijineen. Kumm arigato -annosta varten kummalaiset tilasivat sopivan muotoisia puulankkuja vakipuusepältään Tapio Puutiaiselta.

Kumma junk bar & Lounge on helppo paikka mennä ja olla minkälaisella seurueella hyvänsä sekaaneista vegaaneihin. Paikalle pyyhälletään monenlaisin joukkioin, joista osa napostelee, osa kippistelee ja osa tilaa annoksia pitemmän kaavan kautta. Uudistuneesta annoskimarasta löytyy jokaiselle jotakin kummallista. Raaka-aineet saattavat olla simppeleitä, mutta keittiöstä asiakkaan eteen ne saapuvat Kumman näköisiksi ja makuisiksi muuntautuneina.

Asiakkaat ovat oppineet tuntemaan Kumman ja Kumma asiakkaansa. Uudistuneen listan annoskuvioita onkin viritelty asiakaskuntaa herkin korvin kuunnellen.

– Uuden listan suunnittelu olikin nyt helpompaa, keittiömestari Akseli Antniemi kertoilee.

– Olemme toteuttaneet asiakkaiden toiveita. Listaa on yksinkertaistettu ja ylimääräinen kikkailu karsittu pois. Lisäksi pidensimme pienen purtavan listaa. Siis sellaisen, jota on helppo tilata vaikka oluen kanssa naposteltavaksi, ravintoloitsija Antti Kokko summaa.

Kumm arigato, eli lankulta tarjoiltu japanilaisvivahteinen, rapeaksi paistettu lohimedaljonki kesäkurpitsafrittereillä, palsternakkasipseillä ja mintulla sekä basilikalla maustetuilla kurkuilla. Makukimarasta löytyy myös wasabia, tzatzikia, soijamajoneesia sekä soijavinegretellä maustettuja versoja lohen makua piiloon peittelemättä.

Kaikkea tiimin tekemistä leimaa kummallisuus. Niin myös ruokarintamalla.

– Tykkäämme ottaa simppelin raaka-aineen ja tehdä siitä kummallisen. Kalavaihtoehtoja pallotellessamme ajattelimme, että lohi on niin nähty. Ja kasari-lohimedaljonki on vielä enemmän nähty! Päätimme ottaa käsittelyyn juuri sen, ja tehdä siitä meidän näköisemme, Kokko virnistää.

Keittiön hyppysissä lohimedaljonki onkin muuttunut jättiläismäiseksi sushi-henkiseksi syötäväksi wasabeineen ja soijineen. Kumm arigato -annosta varten kummalaiset tilasivat sopivan muotoisia puulankkuja paikalliselta vakipuusepältään Tapio Puutiaiselta.

Muita uusia annoskummallisuuksia edustavat pekonihilloinen possunposkiannos Cheek ja  kurpitsainen Kumman taikatalvikeitto, joka keittiömestarin mielestä maistuu Muumimamman tekemältä.

Kumman taikatalvikeitto on mantelikermaisen pehmoinen kurpitsakeitto tujauksella chiliä ja inkivääriä. Keiton kylkeen saa kikhernejauhoista valmistettua socca-leipää sekä kurpitsahummusta.

Runsasmakuista vegemeininkiä on piisannut ravintolan alkumetreiltä asti. Kumma onkin äärimatalan kynnyksen paikka sekasyöjille lisätä kasvisruokaa annoskuvioonsa. Muhevien makujen annokset täytelöittävät vatsan tuhdistikin, joten vannoutuneen carnivorenkaan ei tarvitse peljätä jäävänsä nälkäiseksi.

Kummalaiset ovatkin huomanneet kasvisruoan menekin nousseen myös aikaisemmin vahvemmin lihaisien antimien ystävien osalta. Kasvis- ja vegaanisten annosten lisääminen ruokavalioon on haluttu tehdä helpoksi. Ja tietenkin herkulliseksi.

– Kasvis- ja vegaanisen ruoan ei aina tarvitse olla mitään superfoodia tai raakapuuroja. Monen voi olla myös hankalaa valmistaa hyvää vegaanista ruokaa kotona, vaikka haluaisikin, pohtii Antniemi.

Erityisen tyytyväinen tiimi on siihen, että asiakkaat ovat huomanneet Kumman helpoksi paikaksi tulla ja olla minkälaisen kokoonpanon tai nälkäasteen seurueella hyvänsä.

– Osa porukasta haluaa tilata useamman annoksen, osa ottaa vain pääruoan, osa napostelee jotain pientä tai juo vaikka vain cocktaileja. Ja osa käy pelaamassa pelejä, kuvailee Antniemi.

After work -ruokailu on uusi kumma

Uusi, ilahduttava ilmiö on se, että ihmiset suuntaavat nykyään syömään ja lasilliselle heti työpäivän päätteeksi. After work -ruokailu on alkanut siis koukuttaa kaupunkilaisia.

– Siinä on ihan selkeä piikki. Meille tulee asiakkaita heti kun avaamme. Enää ei mennä kaupan kautta kotiin, vaan tullaan syömään rennosti vaikka työkavereiden kanssa, Antniemi lisää.

Kokko komppaa ilmiötä ja kaupunkikulttuurin kehitystä kiitellen.

– Ihmiset ovat oivaltaneet upeasti, että on mukava käydä syömässä kaupungilla, niin ei tarvitse sitten kotona kokata. Ja mikä hienointa, nykyään tilataan usein cocktail siihen alkuun. Cocktailien kysyntä kasvaa hienosti Tampereella!

Kumman olutvalikoima tyydyttää harrastajienkin mielihalut. Laadukkaita ja Kumman tyyliin omaperäisiä oluita napautetaan hanoihin kiinni nopealla syklillä. Salama Brewingin maltaisia näkyy ja maistuu valikoimassa usein.

Kumma on tullut jo tunnetuksi myös vallan mainiosta olutvalikoimastaan, joka elää vallan villisti vaihtuen osittain jopa päivittäin: kegejä napsautellaan kiinni hanoihin sitä mukaa kun olutkuriiri kulkee. Myös pulloarsenaali pidetään sähäkästi vaihtuvaisena. Viinilista puolestaan vaihtuu aina ruokalistan vaihtuessa, jolloin annokset ja viinit pariskunnitetaan suurella antaumuksella.

Tiskillä tulee laitteneeksi tyytyväisenä merkille, että Kumman baarin pillit ovat metallia ja kaikki korkit kilisevät metallinkeräysastiaan. Keittiön puolella taas esimerkiksi kala ja liha ovat kotimaisia, eikä häkkikanojen munia käytellä. Muutenkin porukka operoi eettiset ja ekologiset seikat mielessään, vaikka eivät asiaa halua sen kummemmin esille tuodakaan.

– Luontoystävällisten valintojen tekeminen ja kierrätys on nykyään todella helppoa. Se ei aiheuta yhtään ylimääräistä vaivaa ja sen pitäisi kuulua kaikkien perusarkeen, toteaa Antniemi.

DJ-touhua perjantaisin ja lauantaisin – Spin That Kumma 

Perjantai- ja lauantai-iltaisin Kumma muuntautuu klubitunnelmaiseksi seurustelukeitaaksi ja cocktailbaariksi, kun DJ ottaa musaohjat. Spin That Kumma pyörähtää levyineen käyntiin kymmeneltä.

Vaikka niin sanottu iso keittiö sulkeutuukin DJ:n startatessa ja volyymin kohotessa, saa pieneltä puolelta tilattua erilaisia maistelupleittejä ja moninaista muuta pikkupurtavaa juomien kylkeen. Snagarin kautta ei siis Kummasta tosiaankaan tarvitse kotiin yöllä taapertaa.

Kumma junk bar & lounge, Aleksanterinkatu 20

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy