Koti TEEMANA Olutravintolat

TEEMANA: Olutravintolat

Heikki Ahopellon ja Viinitallin yhteistyö kantaa hedelmää nyt myös oluiden muodossa. Itsekin hyvän oluen ystävänä tunnettu Ahopelto iloitsee ravintolaan saapuneista ranskalaisista luomuoluista, joita saa Suomessa yksinoikeudella vain Armaksista.
Panimoravintola Plevna tarjoaa asiakkailleen tänä vuonna mielenkiintoisia muistoja menneisyydestä niin keittiön kuin panimonkin puolelta. Ravintola täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Se on saanut Plevnan väen muistelemaan ravintolatoiminnan alkutaivalta ja toisaalta innoittanut hemmottelemaan asiakkaita tiuhaan vaihtuvilla kausioluilla. Mukana on niin suosittuja vanhoja tuttuja kuin aivan uusiakin oluita.
Päivitetty 12.3.2014 Panimoravintola Plevna tarjoaa asiakkailleen joka kuukausi mielenkiintoisia muistoja menneisyydestä niin keittiön kuin panimonkin puolelta. Ravintola täyttää tänä vuonna...
Nordic uudistaa ruokalistaansa lisäten annoksia kevään kuluessa. Maaliskuusta alkaen joka kuukausi valikoimaan ilmestyy uusi annos, joka myös jää listalle. Ensimmäisenä liitutaululistalle tiensä vinkaisee villisika, jota on hauduteltu Nordicin keittiön uunissa yön yli, vähintään 12 tunnin ajan.
Ulkona on kylmä. Kylmää on myös Teerenpelin olut, mutta vastapainoksi keitto on kuumaa. Hiljattain uudistuneella ruokalistalla on nyt parikin keittoa ja jälkihyväksi kaakkua.
Pienpanimoalalla on yhteen hiileen puhaltamisen aika ja tästä mainio todiste on kokeneiden paniPienpanimoalalla on yhteen hiileen puhaltamisen aika! Tästä mainiona todisteena ovat kokeneiden panimomestareiden panimovierailut toistensa ravintoloihin.
20-vuotisjuhlavuotensa startannut Panimoravintola Plevna on huikeassa nousukiidossa. Viime vuoden lopulla julkaistu voimakas imperial stout -olut Siperia oli mahtava loppuhuipennus pienpanimon menestykselliseen vuoteen.
Vuoden viimeinen Teerenpeli Tease irroittelee jouluisan pupuisasti 7.12.2013.
Tampereella on jälleen mittava valikoima omatuontioluita ja -viinejä. Gastropub Tuulensuun oluthyllyt ja viinivarastot notkuvat laadukkaista omatuontituotteista. Tällä kertaa gastropub-ravintoloitsijoiden matka vei ensin Berliiniin ja sieltä Dresdenin lähelle Sachsenin laatuviinialueelle, joka sijaitsee liki Puolan rajaa.
Keskiajalla olut oli yksi arjen keskeisistä ravintoaineista ja sitä kului jopa 1,5 litraa päivässä.
Viini on totuttu valitsemaan ruokaan sopivaksi, mutta edelleen oluen kohdalla moni tukeutuu tuttuun ja turvalliseen unohtaen ruoan makusävyt.
Tampereella on kaksi olutravintolaa, jotka ovat jo vuosia tuoneet omatuontioluita Tampereelle.

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä