Koti TEEMANA Aasialainen

TEEMANA: Aasialainen

Purebiten Thai-katukeittiön wok-annokset ovat ruokaisien salaattien ohella helppoa, herkullista ja terveellistä lounasruokaa. Lounasta on tarjolla myös pitempään kuin monessa muussa paikassa, aina klo 15 asti.

Masu Asian Bistrossa tarjoillaan rentoa Aasialaista ruokaa suomalaiseen makuun.  Aihankintamenuun on kerätty kaikki ravintolan klassikot samaan pakettiin. Tämän lisäksi ravintolassa...
Masu Asian Bistron hiljattain uudistunut, sesonkien mukaan elävä annosvalikoima hellii sisällään mielenkiintoisia tuttavuuksia. Uutuutena paikalle ja pataan on tiensä suloisesti röhkinyt muiden muassa Tao tao -possu.
Hans Välimäki avaa uuden belgialaishenkisen bistron ja pubin Tampereen entiseen matkailutaloon osoitteeseen Verkatehtaankatu 2. Näkymät Hämeensillalle ja Tammerkoskelle ovat huippuluokkaa. Myös ruoan ja juoman mauilta on lupa odottaa elämyksiä.
Keväällä Koskikeskusta vastapäätä avattu Purebite viettää 15.-21.9.2014 ribbs-viikkoja. Salaattipainotteinen ravintola ei siis todellakaan kaihda myöskään lihaisaa purtavaa.
Masu Asian Bistron teppanyaki-pöytä on kokkausvalmiudessa!
Tampereen tämän kevään tähänastinen ravintolatapaus on Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön hedelmä, Masu Asian Bistro. Nimikin kertoo, että paikka on rento, jaettuun herkutteluun ja illanviettoon istahtava ravintola.
Malesialaisen keittiömestarin paluu tuo malesialaisen keittön herkut entistä lähemmäksi Tampereen läntistä keskustaa.
Malesialaisen keittiömestarin paluu tuo malesialaisen keittön herkut entistä lähemmäksi Tampereen läntistä keskustaa.

MAINOKSET

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

Ravintola kassajärjestelmä