Ravintola C pyöräyttää pöydät ympäri! Upeista viineistään ja viiniosaamisestaan tunnettu C tuo ravintolanautintokartalle jotain uskoaksemme aivan ennenkokematonta. Kyseessä ei ole tuttu chef's table vaan Christina Suomisen ideoima sommelier's table.
Taas mittelöidään Suomen parhaan sommelierin samppanjasapelista! Kisa on tänä vuonna mielenkiintoisempi kuin koskaan, sillä nyt kilvoitellaan kolmessa eri osakilpailussa ja kolmessa eri kaupungissa: Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Helsinki on jo taituroitu, seuraava tulikoe järjestetään Tampereella 20.4.
Vuoden Nuori sommelier- ja Nuori kokki -kisaajat olivat tulessa Rovaniemellä 31.1.2015. Sommelier-kisassa upeasti voittajaksi suoriutui tamperelaisravintola C:ssä työskentelevä Heidi Mäkinen. Vuoden Nuori kokki taas on turkulaisessa ravintola Smörissä työskentelevä Laura Virolainen. Onnittelemme taitureita!
Tamperelaisen ravintola C:n Heidi Mäkinen taituroi tiensä komeasti kolmanneksi 12.10.2014 Tukholmassa järjestetyissä arvostetuissa Pohjoismaiden sommelierkisoissa.
Ravintola C:ssä pääsee viehtymään hurmaavista viineistä 23.9. tavallaan tuplaten, kun ravintolassa järjestetään Double Wine Maker Dinner. Illan aikana kaksi mielenkiintoista viinintekijää Itävallasta ja Espanjasta kertoo luomuksistaan. Niiden kanssa nautiskellaan Ilkka Isotalon viineille loihtimia annoksia.
Suomen Paras Sommelier rankattiin 1.9.2014 Ravintola Murussa, kun Suomen Sommelierit Ry:n järjestämän kilpailun tiukka finaalimittelö oli ohitse. Voiton vei Markku Niemi Murusta, toiseksi tuli Heidi Mäkinen C:stä ja kolmanneksi sijoittui Katrina Laitinen Demosta.
Raaka-aineiden aatelinen jo antiikin ajoilta asti on jälleen valmiina herkuteltavaksi. Tryffelit ovat siis saapuneet hurmaamaan herkuttelijansa kaupungin ravintoloissa. Berthassa, C:ssä ja Tiiliholvissa tryffeleitä nautiskellaan jo nyt, Piemontessa marraskuun alkupuolella.
Ravintola C hemmottelee vieraitaan 10-11.4. saksalaisen biodynaamisen Frank John -viinitilan viineillä.
Tryffelit ovat jälleen vaeltaneet Tampereen ravintoloihin. Tryffeleiden lumoihin langetaan kokonaisin menuin mm. C:ssä, Tiiliholvissa ja Vinoteca del Piemontessa.
Tryffelikauppaa Italiassa. Kuva: Panoramio.com, Peter Young Tryffeleitä. Kuva: Panoramio.com, Pympe Tryffelit tuoksuvat jälleen huumaavasti ja hurmaavat herkuttelijansa kaupungin ravintoloissa. Berthassa tryffeleitä...
C on jo käsite. Se on mielenkiintoisille viineille ja puhtaista raaka-aineista huolella valmistetulle ruoalle omistautunut pikkuravintola, joka on mm. valittu Vuoden Ravintolaksi ja sijoittunut hienosti useilla eri listoilla jo vuosien ajan. Ravintolakaksikko Christina Suominen ja Ilkka Isotalo ei kuitenkaan tee työtään tittelien vuoksi, vaan kokonaisvaltaisesta intohimosta ja rakkaudesta ruokaan sekä viiniin.
Huom! Tarkista brunssin tiedot Suomalaisen Klubin omilta sivuilta Tampereen Suomalaisella Klubilla kokataan perinteistä tuoreella tavalla. Ravintolan ohjaksiin ovat siirtyneet Tampereen...