Ravintola C on luomu, biodynaaminen ja villi. Ravintola on luonut makumaailmojaan alusta asti paitsi raaka-ainetta ja sen tuottajaa arvostaen, myös eettisiä seikkoja ajatellen. Halutaan käyttää puhtaita, valtaosin kotimaisia raaka-aineita luontoa kunnioittaen. Paljon erilaisia emmeitä kerätään keittiöön suoraan villistä ja ei niin villistä luonnosta.
Suomen Paras Sommelier rankattiin 1.9.2014 Ravintola Murussa, kun Suomen Sommelierit Ry:n järjestämän kilpailun tiukka finaalimittelö oli ohitse. Voiton vei Markku Niemi Murusta, toiseksi tuli Heidi Mäkinen C:stä ja kolmanneksi sijoittui Katrina Laitinen Demosta.
Suomen Sommelierit ry järjestää jo toistamiseen viinialan ammattilaisille suunnatun Wine Symposiumin Tampereella. Tapahtuma järjestetään Tampereen Suomalaisella Klubilla syyskuun 4....
Monen kulinaristin päiväuni tulee todeksi Tampereella marraskuussa, kun kaupungissa voi nauttia illallisen Noman tapaan. C saa kokkivieraakseen neljä kertaa...
Pohjoismaat räjäyttivät sommeliertaitopankin maailmanmestaruuskisoissa ja käänsivät samalla koko maailman katseet pohjoiseen päin. Parhaimmaksi sommelieriksi 2016 valittiin Ruotsin Arvid Rosengren. Suomen...
Tryffelikauppaa Italiassa. Kuva: Panoramio.com, Peter Young Tryffeleitä. Kuva: Panoramio.com, Pympe Tryffelit tuoksuvat jälleen huumaavasti ja hurmaavat herkuttelijansa kaupungin ravintoloissa. Berthassa tryffeleitä...
Tamperelaisen ravintola C:n Heidi Mäkinen taituroi tiensä komeasti kolmanneksi 12.10.2014 Tukholmassa järjestetyissä arvostetuissa Pohjoismaiden sommelierkisoissa.
Ravintola C pyöräyttää pöydät ympäri! Upeista viineistään ja viiniosaamisestaan tunnettu C tuo ravintolanautintokartalle jotain uskoaksemme aivan ennenkokematonta. Kyseessä ei ole tuttu chef's table vaan Christina Suomisen ideoima sommelier's table.
Tampeeen seudun ravintoloissa käynnissä olleen Pintxokilpailun voitti ravintola C.
Maailmanmaineikas viiniosaaja ja Master of Wine Heidi Mäkinen on valittu Suomen Sommelierit ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Mäkinen seuraa tehtävässä kuusi...
Ravintola C:n viinintekijäillalliset ovat aina olleet tapauksia viineistä viehtyneiden vuosikalentereissa. Niin nytkin, kun C:n Wine Maker Dinner kaataa kaukaista...
C on jo käsite. Se on mielenkiintoisille viineille ja puhtaista raaka-aineista huolella valmistetulle ruoalle omistautunut pikkuravintola, joka on mm. valittu Vuoden Ravintolaksi ja sijoittunut hienosti useilla eri listoilla jo vuosien ajan. Ravintolakaksikko Christina Suominen ja Ilkka Isotalo ei kuitenkaan tee työtään tittelien vuoksi, vaan kokonaisvaltaisesta intohimosta ja rakkaudesta ruokaan sekä viiniin.