Kulma26 on Hämeenkadun ranskalainen, tinkimättömästi ja taiten kokkaava bistro ja baari, joka taipuu myös monenlaisten yksityistilaisuuksien puitteiksi ja purtavaksi....
Bistro Frans & Marie pistää bliniksi runsaslisukkeisin annoksin. Salaisen reseptin mukaan maakaroitujen rapsakkapintaisten blinien kyljessä maistuvat niin metsäiset sarvipäät...
Sokos Hotel Ilveksen ravintola Fransmannin ruokalista täydentyy ajankohtaisilla mauilla 14.4. Kevään kunniaksi Fransmannissa tarjoillaan huhtikuun puolivälistä alkaen muun muassa parsaa eri tavoin valmistettuna. Lyhyen sesongin aikana parsaa saa muun muassa perinteisesti hollandaisekastikkeella, briossissa ja keittona.
Frans & Marie tarjoilee Tampere-päivän kunniaksi mustamakkarapurilaista, joka syntyi keittiömestari Mikko Lemmetyn vitsiksi tarkoittamasta makkaraletkautuksesta. – Koetimme keväällä miettiä Tampere-päivän annokseksi jotain...
Kangasalan klassikkoravintola Paakari sijaitsee Kirkkoharjun rinteeseen, pienen Ukki-järven rantamille rakennetussa vanhassa postirakennuksessa, jonka keittiö on valtakunnallisestikin tunnettu yhtenä Tampereen...
Bistro Frans & Marie avaa ranskalaiset ovensa 8. huhtikuuta. Ravintola tulee entisen ravintola Fransmannin tilalle Original Sokos Hotel Ilvekseen....
Gastropub Tuulensuu on kippistellyt itsensä 20 vuoden ikään. Laskentatavasta riippuen kulinaarivuosia tosin voidaan ynnäillä olevan 1 + 19. Kiistaton...
Uudistuneissa Frans & les Femmes -bistroissa lähiruoka on noussut asiakkaiden suosikiksi kautta maan. Bistrojen ruokalistoja laadittaessa on kuultu asiakkaiden...
Riikka Koskela aloitti talossa aikanaan Original Sokos Hotel Ilves Amarillon palvelupäällikkönä ja otti siitä vuoden päästä otti myös Ilves Bar &...
Original Sokos Hotel Ilveksen sydämessä sijaitsevan Frans & Marien palvelupäälliköksi pestattu Mikko Lemmetty on kotiutunut nopeasti keittiöönsä ja työtiimiinsä. Köökin...
Chaîne des Rôtisseurs järjestää jälleen kansainvälisen nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailun, jonka karsintataistot ovat jo alkaneet alueellisella tasolla. Tampereen aluekarsintakilpailu järjestettiin...
Tampereen hotellit ovat myös pihvikeitaita. Original Sokos Hotel Ilveksen Fransmannissa pihviviikot tuovat lautasille erinomaisia raaka-aineita.