Tampereen Tullikamari on liputtanut ja toiminut elävän musiikin puolesta pian 27 vuotta. Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yhteensä noin 200 000 ihmistä.
Linkosuon Juhlapalvelut täyttää tänä vuonna jo komeat 50 vuotta. Kaikki eivät silti välttämättä vieläkään ole oivaltaneet, että Linkosuo ei...
Ravintola Mylläreissä juhlittiin verisissä pikkujoulutunnelmissa perjantaina marraskuu 22. päivä. Paikalle oli kutsuttu mm. Dracula, Mr. Joker, muuan nunna sekä paljon kalman kangistamaa väkeä, jopa suoranaisia hirviöitä, joita et haluaisi tavata pimeällä kujalla.
Huom! Tarkista brunssin tiedot Suomalaisen Klubin omilta sivuilta Tampereen Suomalaisella Klubilla kokataan perinteistä tuoreella tavalla. Ravintolan ohjaksiin ovat siirtyneet Tampereen...
Western-henkinen Zarillo karautti kesällä 2019 keskustan länsipuolelle ja asuttautui Puutarhakadun varrelle. Siellä tarjotaan samaa annoskimaraa kuin kahdessa muussakin Zarillossa,...
Moni etsii seurueilleen kabinettitiloja, mutta koko ravintolankin voi saada yksityiskäyttöön veloituksetta melko pienellekin porukalle – ja aivan kaupungin ytimessä....
Restamax lähti laineille ja avasi uuden ravintolalaivan Tampereelle Ratinan suvantoon. Melko messevän kokoinen, 200-paikkainen Little Joe kelluttelee Koskikeskuksen päädyssä suvantoa. Ravintolalaiva palvelee kesäihmisiä sekä ruoka- että juomatarjonnallaan.
Keittiömestari-ravintoloitsija Ilmari Saarikosken luotsaaman Saarikoski Ravintoloiden uusi lounas- ja tilausravintola Koski avattiin maanantaina 15.8.2022 Tampereen ydinkeskustassa osoitteessa Kirkkokatu 10. Saarikoski...
Näsijärven upeista järvimaisemista ja mukavasta yhdessäolosta pääsee nauttimaan Hopealinjojen operoimalla m/s Rosendahlilla, jonka erikoisuus on pehmeät löylyt. Näsijärvestä löyyy hienoja...
Tampereen Häämessut on erinomainen paikka löytää hääpaikka tai juhlapaikka muuhun tarkoitukseen erityisesti Tampereelta ja Pirkanmaalta, mutta myös ympäri Suomea. Häitä...
Ihan äkkiseltään ei uskoisi, että näkymiltään luksukkain ja epäilemättä puitteiltaankin kaupungin kärkipään sauna sijaitsee opiskelija-asuntorakennuksen huipulta. 16-kerroksisen Espantornin ylimmän...