Ahlman on saanut uudet, upeat sauna- ja kokoustilat poreammeineen päivineen. Ehkä huikeinta on kuitenkin se, että koko seinän kokoisista ikkunoista on näkymät suoraan Ahlmanin puutarhaan. Sinne voi lähteä kesken tilaisuudenkin tallustamaan ja napata matkalla vaikka puusta omenan.

– Olemme tästä tilasta kyllä todella iloisia ja ylpeitä. Tuosta aivan vierestä löytyy savusauna ja paljukin, jotka voidaan liittää tähän kokonaisuuteen. Samoin jurtta, jos paimentolaiskokemusta kaipaa, toimitusjohtaja Timo Jaakkola kuvailee innoissaan.

Ahlman on yllättävän monipuolinen oman rauhan paikka, jossa mieli lepää ja palvelut löytyvät läheltä. Saunalla voi järjestää helposti esimerkiksi tyky-päiviä ja erilaisia yritystilaisuuksia.

– Päivän voi vaikka aloittaa kokouksella ja ruokailulla, siirtyä sitten saunomaan ja poreilemaan. Terassilla voi vilvoitella ja rentoutua sekä nautiskella illan mittaan vielä pientä syötävää. Ja sitten voi suunnata tuonne Kartanon puolelle majoittumaan, ettei tarvitse taksien tilailemista miettiä.

Menuilla maistuvat monet oman tilan, leipomon, meijerin ja juustolan antimet.

Kokoustilaan mahtuu mukavasti noin 5-20 henkilön ryhmällä, mutta enemmänkin saadaan sovitettua.

– Tilojen monimuotoisuus mahdollistaa sen, että täällä viihtyy vähän isompikin porukka. Osa voi olla ehkä saunomassa, osa poreilemassa, osa istua sohvaryhmässä rentoutumassa.

Tiloissa voidaan järjestää asiakkaan toiveiden mukaan vaikkapa joku lyhytkurssi esimerkiksi kukkien sidonnasta.

– Meillä oli eräs ryhmä, jonka tyhy-ohjelmaan kuului juuri kukkien sidonta. Kyseessä oli niin sanottu äijäporukka, jossa aihealue herätti ensin vähän hämmennystä, mutta porukka olikin ollut sitten ihan liekeissä, kun oli päässyt asian äärelle, kertoo Jaakkola myhäillen.

Ahlmanin väki kuuntelee asiakasta herkällä korvalla pyrkien järjestämään hyvinkin monenlaisia, asiakkaan tarpeiden mukaisia palveluita. Oma catering-palvelu tuo tiloihin tietenkin ruoat.

– Meiltä löytyy monenlaisia valmiita menuja. On saunamenuja, oman puutarhan ja pihan makuja hyödyntäviä sesonkimenuja sekä juhlavampia menukokonaisuuksia. Anniskeluoikeuksia tilassa ei ole, joten asiakas voi tuoda tänne omat juomat, juhla- ja kokouspalveluvastaava Sirkka ”Sikke” Sarjohalme kertoo.

Ohjelmaa taas voidaan operoida esimerkiksi yritystoimintaa harjoittelevien opiskelijoiden toimesta vaikkapa musiikin saralla. Löytyypä osaaja-arsenaalista muiden muassa laulava kokki! Asiakkaan on tietenkin mahdollista järjestää tiloihin aivan omaa ohjelmaa tai hyödyntää Ahlmanin yhteistyökumppaneitten palveluita.

– Meillä on hyviä ja luotettavia yhteistyökumppaneita, kuten esimerkiksi hieroja, jonka palveluita on helppoa suositella. Kokouksen päätteeksi voi olla aika mukava järjestää vaikka pieni niska-hartiahieronta tiimin jäsenille.

Saunatiloja vuokrataan aivan ympärivuotisesti. Kovimman pakkaskauden ajan poreamme on kyllä pois käytöstä, mutta silloin sen tilalle tarjotaan saunatilojen lähituntumassa sijaitsevaa paljua.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy